Tänään näin rakkauden. Ihan ihka elävänä, aitona ja totena, siinä silmieni alla, melkein niin paljaana että hätkähdin. Suomalaisen sisun kuorruttamana ja vaatimattomuudella verhottuna, mutta siinä se oli.
Miehen sairauden runtelema keho, kasaan painunut olemus, käsivarren haalistunut tatuointi muistomerkkinä menneestä, vihkisormus on käynyt suureksi. Silmissään tietoisuus. On vaivatonta nähdä, kuinka suuren muutoksen hänen identiteettinsä on joutunut käymään läpi, miten vahvasta ja dynaamisesta miehestä on tullut varjo entisestään ja kuinka kipeä se tie on ollut, vaikka vääjäämätön. Niin kuin meillä kaikilla.
Mies etsii katseellaan vaimoaan, kun kyykistyn hänen puoleensa. Kysyn häneltä tämän päivän vointia. Olen vieras, ulkopuolinen, ja vaikka hän on kohtelias ja toimii kanssani niin kuin odotetaan, aistin että hän odottaa saavansa jäädä taas kahdestaan vaimonsa kanssa. Omaan tuttuun ja turvalliseen kuplaansa, missä minä en muistuta häntä hänen vajavaisuudestaan, hänen avun tarpeestaan.
Kun saamme päivittäiset toimemme tehdyksi, seuraan heitä keittiön puolelta. He puuhailevat kahdestaan, luontevasti, yhteen nivoutuneen pitkän elämän juurruttamina.
Ja sitten, siinä se on. Hikipisarassa vaimon otsalla, voidetta levittävän käden kosketuksessa. Vaimo tarjoaa vettä miehelleen, pyyhkäisee ohi juoksevan noron leualta, naurahtaa ja kutsuu häntä lempinimellä. Mies hymyilee pienen hetken, melkein näen kivun hellittävän vähän, ryppyjen siliävän otsalla, hengityksen rauhoittuvan.
Tuntuu kuin tirkistelisin. Käännän katseeni pois, keskityn lääkkeisiin, dosetin reunat tuntuvat sumeilta hetken, liikutus huojuttaa sisintä. Vanha mustavalkoinen hääkuva seinällä vetää minua puoleensa. Lasken lääkkeet käsistäni ja mietin, oliko heillä silloin aavistustakaan mitä luvattiin. Onko kenelläkään?
”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Tänään siihen on helppo uskoa.
Kirjoittaja on 40-vuotias maaseudulla kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja, jonka sydäntä lähellä ovat vanhukset, aidot kohtaamiset ja elämänmakuiset yksityiskohdat, joihin palstan tuokiokuvat pohjautuvat.
