Tänään iltavuoron tunnelma on erilainen, on tapaninpäivä. Pienen kylän ympärillä leijuu rauhallinen hiljaisuus ja taloissa palaa kauniita valoja, kun ajan ohi. Sinunkin pihassasi on ylimääräinen auto, ja olet laittanut kynttilän palamaan siihen ruosteiseen lyhtyyn, jonka alta tiedän vara-avaimesikin löytyvän. Olemme jutelleet kaukaa saapuvien omaistesi käynnistä jo viikkoja ja vaikket enää jaksa hössöttää mitään ylimääräistä, tiedän että olet odottanut tätä, jännittänytkin. Viikolla kävimme saunassa ja laitoin sinulle papiljotit, pyydät sitä enää nykyisin kovin harvoin.
Sisällä tuoksuvat joululaatikot ja televisio on auki. Sinä istut siellä olohuoneessa, omalla paikallasi, ja katselen sinua hetken ennen kuin astun peremmälle. Kuuntelet tyttärentyttäresi kertomaa asiaa keskittyneesti, et taida kuulla oikein hyvin, kun television musiikkiohjelma soi hieman liian kovaa, mutta nyökkäilet sujuvasti mukana. Näytät onnelliselta, mutta myös väsyneeltä ja hieman hämmentyneeltä. Niin paljon elämää, niin paljon kuultavaa ja koettavaa samalla kerralla, keskellä yksinkertaista ja tavallista arkeasi, jonka kiintopisteitä ovat paikallislehden saapuminen, ruokakuljetus ja kotihoidon käynnit.
Huomaat minut ja heilutat. Tervehdin omaisiasi, ja sitten lähdemme tekemään tavanomaisia iltapuuhiamme. Jalassasi on uudet, kauniit, punaiset villasukat ja jännitän vähän, ovatkohan ne kovin liukkaat, kun hipsuttelemme kohti kylpyhuonetta. Olemme tunteneet vuosia ja tanssimme tätä tanssia jo vanhojen rutiinien mukaan. Minä avaan oven, sinä otat kiinni tuosta kaiteesta, minä siirrän rollaattorin tieltäsi ja niin edelleen. Emme puhu tänään paljoakaan. Luulen, että kaipaat pientä arkisten asioiden tuomaa hengähdystaukoa kaikesta siitä erityisestä ja ihanasta, mikä olohuoneessa odottaa. Hymyilet minulle, kun autan sinua käsien pesussa ja ojennan sinulle pyyhkeen kuten aina. Väsyttääkö, kysyn, ja sinä nyökkäät.
Olet iloinen perheesi näkemisestä
mutta melkein yhtä iloinen, kun saat taas olla yksin.
Keittiöstä leijailee glögin tuoksu ja tarkistan, oletko ottanut lääkkeesi. Pyydät vatsalääkettä erikseen ja sekoitan sen sinulle valmiiksi. Tänään en jää jutustelemaan, sinulla on paljon rakkaita nyt ympärilläsi. Lähtiessäni mietin, miten arvokasta on, että he saapuivat pitkästä aikaa, pitkästä matkasta ja kuinka kauan kerrotkaan heistä taas ja muistelet joulun käyntiä. Ja sitäkin, miten aina yksinäisyys ei olekaan niin kamalaa, vaan tutut, turvalliset rutiinit tuovat myös mielenrauhaa. Minä luulen, että niin iloinen kuin oletkin perheesi näkemisestä, olet varmaan melkein yhtä iloinen, kun saat taas olla yksin.
Vaihdan vielä muutaman sanan lastesi kanssa ja vilkutan sinulle. Nähdään huomenna, arkipäivänä taas.
