5-vuotiaalla Oliverilla on selkeä mielipide hyvästä hoitajasta: ”Antaa tehdä ihan mitä vaan, mutta ei kiroile”

Oliver Horsma, 5, käy Karhulanvaaran päiväkotia Suomussalmella. Matkaa päiväkotiin kertyy 15 kilometriä. Isoveli Juuso käy samassa paikassa koulua.

Hyvä hoitaja haastattelu

Oliver toivoisi päiväkotiin koko pihan kokoista liukumäkeä. Kuva: Hanna Kauppinen

Teksti Hanna Kauppinen

Millainen paikka päiväkotisi on?

Se on valkoinen kerrostalo. Siellä leikkipihalla ei ole puita. Siellä on aita ja sellaista laattaa ja nurmikkoa. Ja siellä on korpille tehty linnunpönttö. Se korppi on tapellut harakan kanssa siellä.

Mitä haluaisit sinne päiväkotiin?

Haluaisin koko pihan kokoisen liukumäen. Se voisi olla sen koko aidan kokoinen, ja yltäisi kaikkiin nurkkiinkin. Ei tartte olla edes aitaa. Me oltaisiin koko ajan siinä liukumäessä. Olisi kiikut ja hiekkalaatikot siellä ylhäällä. Ja siellä olisi kaukoputki, jolla voisi katsoa kauas.

Syötkö päiväkodissa aamupalaa?

En syö missään nimessä mitään aamupalaa. Mä syön rotan kakkaa.

Jaahas, tarjotaanko siellä päiväkodissakin sellaista ruokaa?

Ei, siellä tarjotaan keittoa vaan, se on ihan hyvää. Ja luumua on välipalaksi.

Nukutko päiväunia hoidossa?

Nukun leikkihuoneessa sohvalla. Mulla on vaatteet siinä minun alla. Kun herään, puen päälle ja menen syömään ja alan tehdä jotain. Sitten me mennään ulos ja vedetään Veikon kanssa voltteja. Veikko on eskarissa. Me myös tapellaan Veikon kanssa liukumäessä ja potkitaan toisiamme. Se on kivaa.

Millaisia hoitajia sinulla on siellä?

Sari, Sanna ja Noora. Ne on ihan kivoja.

Millainen on hyvä hoitaja?

Sellainen, joka antaa tehdä ihan mitä haluaa. Mutta ei saa
kiroilla.

Millainen olisi sitten huono hoitaja?

Sellainen, joka ei anna tehdä mitään. Se antaa vain leikkiä tai lukea kirjaa, mutta ei mitään muuta.

Mitä sitten, jos saisi tehdä ihan mitä vaan? Tarvitsisiko sitten hoitajia ollenkaan?

Ei tarvi.

Pärjäisittekö te lapset ilman hoitajia?

Pärjäisimme. Ei haittaa, vaikka susi tulisi. Pitää vaan kutsua minut avuksi. Otan vaan käpälästä kiinni ja nakkaan puuhun, ja sitten se sinkoilee alas Etelä-Amerikassa.

Suomussalmen kunnan päivähoidossa on yhteensä noin 200 lasta viidessä eri yksikössä. Karhulanvaaran päiväkoti on remontoitu kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan emäntäkoulun tiloihin, ja pihapiiristä löytyy muun muassa navetta. Karhulanvaaralla on myös peruskoulun 1.–6. luokat.

Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 12/2020.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Valmiina jouluun: Joulutus voi mennä överiksi

Valmiina jouluun: Joulunaika on yhtä juhlaa

Valmiina jouluun: Lasten jouluilo tarttuu