Sote-alalla on nyt työntekijän markkinat ja hoitajilla on mahdollisuus valita työpaikkansa. Siitä kannattaa ottaa hyöty irti. Parhaimmillaan saat mielekkäitä työtehtäviä, mukavat työkaverit, reilun pomon, kattavan perehdytyksen, toimivat työvälineet, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhösi ja kehittyä ja että kaikki tämä pysyy paketissa työajalla.
Tosiasia on se, että mikään työ ei koskaan ole aina kivaa. Omalle, työkaverien ja pomon kohdalle sattuu huonoja päiviä. Jokaiseen työhön, asemasta riippumatta, sisältyy myös niitä hommia, jotka on vain lapioitava, jotta pääsee keskittymään mukaviin asioihin.
Työelämässä joutuu ajoittain venymään, mutta niin paljon ei tarvitse joustaa, että alkaa paukkua. Työ ei saa pursuta yli äyräiden. Arjessa työmäärän pitäisi olla sellainen, että sen pystyy hoitamaan sovittujen työaikojen puitteissa. Ylitöistä pitää sopia etukäteen ja niistä täytyy saada erillinen korvaus.
Työn merkitys vaihtelee
Jos sinua pyydettäisiin kuvailemaan itseäsi muutamalla sanalla, kuuluisiko lähihoitaja top kolmoseen? Yhdelle ammatti on tärkeä osa omaa identiteettiä, toisille taas itseilmaisun väline on pikemmin jokin muu, esimerkiksi harrastus. Elämän ja uran varrella työn merkitys vaihtelee sen mukaan, mitä kaikkea vaakakuppiin on kertynyt.
– Kun työ vastaa omia arvoja, se tuo elämään merkitystä. On täysin ok, että työ on niin sanotusti vain työ, joka mahdollistaa toimeentulon, toteaa tietokirjailija Pauliina Toivanen. Hän ja Kyösti Hagert ovat kirjoittaneet tässä jutussakin lähteenä käytetyn kirjan Duuniin – Kaikki, mitä haluat tietää uran aloittamisesta, työelämän muutoksesta ja unelmien tavoittelemisesta.
Selkeä diili
Hoitajista puhuttaessa mainitaan usein, että se on kutsumusammatti ja räikeimmillään kutsumuksella puolustellaan matalaa palkkatasoa.
– Jos työ tuntuu kutsumukselta, on helpompi tuntea työn imua ja ylläpitää jaksamista kuin jos omaa työtään ei kokisi merkitykselliseksi. Tosiasia kuitenkin on, että kukaan ei tee työtä vain sen takia, että saa tehdä työtä. Diilin säännöt ovat selvät: työntekijä antaa aikaa ja osaamistaan ja vastapuoli maksaa siitä palkkaa.
Rahapalkan merkitystä ei voi aliarvioida, mutta toisinaan alan ja työpaikan vakaus, mukavat asiakkaat ja kivat kollegat vaikuttavat enemmän sitoutumiseen kuin palkka. Korkea palkkakaan ei välttämättä riitä korvaukseksi, jos ei tykkää työstään, joutuu venymään jaksamisensa äärirajoille tai jos yhteishenki haisee.
Asennemuutos on käynnissä
Työn merkitys on myös sukupolvikokemus, mikä saattaa joskus aiheuttaa jännitteitä työyhteisössä.
– Yhteiskunnan rakenteet muuttuvat hitaasti ja joskus organisaatioiden toimintakulttuurit vielä hitaammin, sanoo Toivanen.
– Nuorten asenne on muuttunut siihen suuntaan, että työ ei määritä ihmistä samalla lailla kuin aiemmilla sukupolvilla. Omasta jaksamisesta halutaan pitää kiinni esimerkiksi pitämällä kesälomaa ja vetämällä henkeä opiskeluputken päätteeksi. Lisäksi työntekijät haluavat parempaa johtamista ja arvostusta. Se ei tarkoita, etteikö työ olisi merkityksellistä, siinä rinnalla vaan on muitakin tärkeitä asioita.
Perehdytys on a ja o
Alku ja ensivaikutelma ovat työssäkin tärkeitä.
– Yksi työuran tärkeimmistä hetkistä on se hetki, kun saapuu uudelle työpaikalle tai työelämään ylipäätään. Perehdyttämistä täytyy vaalia ja joskus vaatia.
On selvää, että työt lähtevät sujumaan paremmin, kun tulokas tietää, mitkä hänen vastuualueensa ovat ja mitä häneltä odotetaan.
– Perehdytys on esihenkilön vastuulla, mutta myös työntekijän täytyy olla aktiivinen, sisäistää saatua tietoa ja uskaltaa olla oma itsensä.
Sääntö numero yksi: jos et ymmärrä jotain, kysy. Se on fiksuuden merkki.
– Kun näkee, että pomolla tai muulla perehdyttäjällä on kiire, voi tulla olo, että en kehtaa kysyä, jotten häiritse tai keskeytä toisen työtä. Kysyminen on vastuunkantamista, ja täytyy uskaltaa sanoa, että hei, tätä mä en vielä osaa.
Toivanen muistuttaa, että kaikkea ei voi osata alussa, eikä itsensä vähättelyyn saa sortua.
– Se on aina sellaista hakemista, kun aloittaa uudessa paikassa, hän lohduttaa.
Mallioppiminen vahvistaa ammatti-identiteettiä
Ammatti-identiteetin omaksuminen alkaa jo opintojen aikana ja se vahvistuu työssä ja työyhteisössä. Hyvässä tapauksessa uusi työtekijä pääsee osaksi mukavaa yhteisöä ja me-henkeä. Toisaalta taas myös epäterveen yhteisön kulttuuri tarttuu helposti. Epäterveen kulttuurin hälytysmerkkeinä Toivanen luettelee muun muassa sen, ettei virheistä uskalleta puhua, työkaveria ei tueta, selän takana puhutaan pahaa ja keskustelulle ei ole aikaa.
– Aluksi sitä voi vähän kakistella, mutta sitten vain tyytyy tilanteeseen. Pikkuhiljaa kyseenalaistaminen loppuu ja epäkohdat saavat jatkua.
Monesti uusi työntekijä pystyy katsomaan toimintakulttuuria etäämpää ja näkee asioita, jotka voisi tehdä toisin. Huomauttaminen voi tuntua kiusalliselta, etenkin, jos vastaus on, että näin on aina tehty. Myös koeaika ja määräaikaisuus voivat lisätä epävarmuutta puuttua epäkohtiin.
– Kannustan puuttumaan. Jos tällöin vihjaillaan koeajasta, niin sitten voi itsekin miettiä, että onko tämä minun paikkani. Jos ei voi allekirjoittaa työpaikan arvopohjaa, ihminen uupuu ja kyynistyy helpommin. Puheeksi ottaminen on yhdelle helpompaa kuin toiselle. Jokaisella meillä oma taustamme, josta ponnistamme ja persoonamme, jolla pelaamme.
Leipiintyneitäkään kollegoja ei kannata heti tuomita.
– Harva on työelämää aloittaessaan tai uuteen paikkaan siirtyessään epämotivoitunut ja hankala. Yleensä sellaiset ovat seurausta työpaikan huonosta ilmapiiristä tai liiallisesta työtaakasta.
Raikkautta & piilotietoa
Vastavalmistuneiden tieto on tuoretta, mutta kaikkea he eivät tiedä, eikä tarvitsekaan.
– Väistämättä koulun penkiltä työelämään siirtyessä tietotaito on vähäisempää kuin pitkään työtä tehneillä. Se on fakta, jota ei tarvitse yrittää piilotella.
Otollisissa olosuhteissa työpaikkojen arvokas piilotieto siirtyy luontevasti nuoremmalle sukupolvelle. Keskustelut kokeneiden kollegojen kanssa auttavat tulokasta muodostamaan laajan ja syvällisen ymmärryksen omasta työstä. Nuoret ja uudet työntekijät eivät kuitenkaan ole altavastaajia.
– Parhaassa tapauksessa tuore kasvo on kuin huumaava pöllähdys, jonka innostunut asenne tarttuu kollegoihin.
80 prosenttia itsestä riittää
- Aina ja kaikkiin työtehtäviin ei tarvitse hypätä täysillä ja antaa itsestään 110 % koko ajan. 80 % riittää usein, silloin on vielä vara kirittää sataseen tiukoissa paikoissa.
- Usein riittää, että tekee työnsä riittävän hyvin, kantaa vastuunsa ja on ystävällinen työkaveri.
- Jokainen on vastuussa omalta osaltaan työpaikan ilmapiiristä ja voi itse valita, mitä siihen tuo.
- Ristiriidoilta ja konflikteilta ei voi välttyä. Hankalien tilanteiden hoitaminen ilman riitelyä ja syyttelyä on taitolaji.
- Epäkohdat kannattaa puheeksi, mutta tilannetta on hyvä pohjustaa sanomalla ensin jotain positiivista.
- Aika ajoin kannattaa suunnata katse omaan napaan: Vastaako työ omia arvojani, ja jos ei, niin mitä tarvitsen juuri nyt.
Nuorikin voi uupua
- Kokematon työntekijä voi vaatia itseltään mahdottomuuksia, jos hän ei näe eroa itsensä ja työnsä vaatimusten välillä.
- Elämänkokemuksen myötä on helpompi hahmottaa myös rakenteissa olevia ongelmia, mikä voi lieventää riittämättömyyden tunnetta.
- Joskus joutuu venymään, mutta siitä ei saa tulla tapa. Jos ei ehdi palautua, niin myös työteho kärsii – hyvä pomo tajuaa tämän.
- Aina uupuminen ei johdu vain työstä. Jos samaan aikaan tekee pitkää päivää töissä ja pakkaa vapaa-ajalla kalenterin täyteen, muuttuu elämä suorittamiseksi, eikä silloinkaan ehdi palautua.
- Uupumus voi myös hiipiä salakavalasti – yhtenä päivänä huomaa, että työn ulkopuolinen elämä on kuihtunut. Se voi myös tulla romahduksena, jos ei ole pysähtynyt havainnoimaan kehon ja mielen varoitusmerkkejä.
