Ensin iskevät järkytys, pelko ja syyllisyys.
– Virheen tehneen hoitajan ensimmäinen syytös kohdistuu yleensä itseen. Potilasturvallisuustyö perustuu kuitenkin siihen, että yksilön syyttämisen sijaan virheen syitä etsitään järjestelmästä, sanoo apulaisprofessori Marja Härkänen Itä-Suomen yliopistosta.
Ratkaiseva tekijä alkujärkytyksen ja rakentavan virheistä oppimisen välissä ovat työtoverit ja esimiehet. Heidän reaktioistaan riippuu paljon.
– Virheen tekijän hämmennystä ja stressiä voi seurata oman ammattitaidon kyseenalaistaminen. Hoitaja alkaa miettiä, mitä kollegat asiasta ajattelevat, kuvailee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjatutkijana toimiva Sanu Mahat.
Vakavan, potilaan kuolemaan johtavan hoitovirheen pitkäaikaiset vaikutukset hoitajaan voivat olla musertavia.
– Edessä saattaa olla alan vaihto, ja itsemurhiakin on maailmalla raportoitu. Myös käsittelemättä jääneet läheltä piti -tilanteet jättävät hoitajaan jälkensä. Työtovereiden ja organisaation tuki on seurausten kannalta aivan ratkaiseva tekijä, Mahat korostaa.
Lääkitysvirheellä voi olla myös oikeudellisia seuraamuksia. Jos organisaatio ei seiso työntekijänsä takana, seurausten pelko voi Mahatin mukaan johtaa myös oman osuuden kiistämiseen.
Mahat ja Härkänen olivat mukana Itä-Suomen yliopiston ja King’s College London -yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitettiin hoitajien negatiivisia tunteita lääkkeen antovirheen jälkeen. Aineistona käytettiin Englannin ja Walesin vaaratapahtumien raportoimisjärjestelmään ilmoitettuja lääkkeiden antovirheitä vuodelta 2016.
Hoitaja on toinen uhri
Aikaisemman tutkimustiedon mukaan vakavavimmat lääkevirheet liittyvät usein verenohennuslääkkeisiin ja antibiootteihin. Virheistä kolmasosassa lääke jäi antamatta potilaalle. Seuraavaksi yleisimpiä virheitä olivat lääkkeen väärä annos tai vahvuus. Puolessa kuolemaan johtaneista tapauksista potilas oli yli 75-vuotias.
Maailman terveysjärjestön WHO:n tilastot kertovat, että lääkevirheet ovat hoidon haittatapahtumista yleisimpiä. Suomessa sattuvien virheiden määrästä ei Härkäsen mukaan ole saatavissa tarkkoja lukuja, mutta suuruusluokka tunnetaan.
– Suomessa kuolee erilaisten hoitovirheiden seurauksena enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. Virheistä yleisimpiä ovat juuri lääkehoitoon liittyvät virheet.
Lääkevirheen tehneet hoitajat kertoivat tapahtuman jälkeen pelon, järkytyksen, surun ja syyllisyyden tunteista – jopa epätoivosta.
– Voimakas kielenkäyttö kertoo, kuinka virheen tekeminen voi pahimmillaan johtaa hoitajan romahdukseen tunnetasolla. Potilas on lääkitysvirheen ensimmäinen uhri. Ei ole liioittelua sanoa, että virheen tehnyt hoitaja on virheen toinen uhri, Mahat pohtii.
Useimmin mainittuja lääkevirheen syitä olivat kiire, ylikuormitus, alimiehitys ruuhka-aikaan ja erilaiset häiriöt lääkkeisiin liittyvän tehtävän aikana.
– Häiriön aiheuttaja saattaa olla esimerkiksi potilas, kierroksella oleva lääkäri tai kollega, joka kysyy jotakin juuri väärällä hetkellä. Keskittyminen herpaantuu ja lääkkeen annostus menee väärin tai eri potilaiden lääkkeet sekoittuvat keskenään, Mahat kuvailee.
Virheen mahdollisuus kasvaa, jos lääkkeet joudutaan annostelemaan avoimessa tilassa.
– Nykyään lääkehoidon valmisteluun on usein tarjolla oma häiriöiltä rauhoitettu tilansa. Sellaisia ei kuitenkaan ole vielä kaikilla terveydenhuollon työpaikoilla täällä Suomessakaan, Mahat sanoo.
Kollegat tukevat
Tutkimusartikkelia varten läpikäydyt raportit kertovat, että kollegat ja esihenkilöt toimivat lääkevirheen paljastuttua yleensä rakentavasti.
– Negatiivisia kollegojen tai esimiesten reaktioita ei löytynyt aineistosta lainkaan. Tämä saattaa tosin johtua ainakin osittain siitä, että aineistona olivat viralliset raportit, eikä niihin välttämättä kirjata kaikkea. Raportit myös tehdään heti virheen paljastumisen jälkeen, joten tapausten jälkipuinti ei niissä näy, Härkänen tarkentaa.
Vähemmän vakavissa tapauksissa lääkärit lohduttivat hoitajia tekevälle sattuu -tyyliin ja kehottivat jatkamaan potilaan tarkkailua.
– Myös kollegat rohkaisivat ja antoivat ohjeita jatkohoitoon. He myös neuvoivat, mihin ja miten tapauksesta tulee raportoida. Pyrittiin estämään yhdessä virheestä seuranneen haitan paheneminen, Mahat kertoo.
Sairausloma ei ole parasta jälkihoitoa
Virheen paljastuttua hoitaja saattaa jäädä päivän tai parin sairauslomalle tai hakea työpaikalta mielenterveysneuvontaa. Sairausloma ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto: Härkäsen mukaan suomalaisilla hoitotyöpaikoilla on kehitetty virhetilanteiden jälkihoitoon ohjelmia, jotka nimenomaan eivät kannusta jäämään kotiin.
– Lääkevirheen tehneen hoitajan työtehtäviä voidaan tilapäisesti keventää esimerkiksi jättämällä lääkehuollon tehtävät vähäksi aikaa pois. Pitemmälle sairauslomalle jäädessään hoitaja kuitenkin hukkaa tärkeän oppimisen paikan, eikä asian hautominen omissa oloissa ole muutenkaan hyvä ratkaisu.
Tutkimusartikkelin aineisto on vuodelta 2016. Härkäsen mukaan hoitovirheiden jälkihoito on kehittynyt sen jälkeen pitkin harppauksin Suomessa, ja luultavasti myös tutkimuksen kohdemaassa Englannissa.
– Terveydenhuollon turvallisuus tarkoitti pitkään potilasturvallisuutta, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Vasta viime vuosina turvallisuutta on alettu miettiä myös virheen tehneen työntekijän kannalta. Yksi syy tähän voi olla hoitajapula.
Kehityksestä huolimatta Suomessa ei ole saatu aikaa yhtenäistä, koko terveydenhuollon kattavaan mallia hoitovirheen tehneiden ammattialisten tukemiseen.
– Eri organisaatioissa on kehitetty erilaisia toimintamalleja, mutta erityisesti pieniltä työpaikoilta tukijärjestelmät voivat puuttua kokonaan, Härkänen sanoo.
Onko oikein puhua tekijästä teon uhrina?
Virheellä on aina syynsä, ja syyn selvittäminen auttaa välttämään uusia virheitä. Virheillä on siis voima parantaa maailmaa, mutta niillä on myös uhrinsa.
Hoitovirheen sattuessa uhreja on aina vähintään kaksi: potilas – ja parhaansa yrittänyt, mutta sitä huolimatta virheen tehnyt hoitaja.
Toisen uhrin käsitettä käytti ensimmäisenä yhdysvaltalainen tutkija ja lääkäri Albert Wu.
– Hoitoturvallisuuden tutkijat eri puolella maailmaa pitävät toisen uhrin käsitettä tärkeänä, sillä hoitovirheen seuraukset voivat olla hyvin ankarat myös virheen tekijälle, Härkänen tähdentää.
Toisesta uhrista puhuminen on siis oikeutettua, ja terveydenhuollon kehittämisen kannalta hyödyllistäkin. Toisen uhrin käsitteeseen liittyy kuitenkin riski: Härkäsen mukaan se voidaan tulkita vastuun kiertämiseksi.
– Uhrius halutaan yleensä omistaa potilaalle. Esimerkiksi potilaan omaisille ei kannata mennä puhumaan hoitovirheen toisesta uhrista. Myös Albert Wu oli tietoinen käsitteeseen liittyvistä haasteista.
Puhe toisesta uhrista voi kuulostaa ensimmäisen uhrin ja hänen omaistensa korvissa epäreilulta. He voivat ajatella, että kyseessä on virheen tekijän ja hänen taustayhteisönsä yritys keplotella itsensä irti vastuusta.
– Toisen uhrin käsitteestä on keskusteltu paljon, ja se on hyvä, sillä keskustelu tuo hoitovirheen eri puolet ja niihin liittyvät näkökulmat suuren yleisön tietoon, Härkänen pohtii.
Niin tai näin, toinen uhri on edelleen niin herkkä käsite, että se pyritään kiertämään monissa kansainvälisissä tutkimusjulkaisuissakin.
– Eräs tärkeä kansainvälinen potilasturvallisuutta käsittelevä lehti kieltäytyy julkaisemasta juttuja, joiden otsikossa on mukana sanapari ”second victim”, toinen uhri. Sitä ei ole otsikossa myöskään meidän tutkimusartikkelissamme.
Tutkimusartikkeli: Negative emotions experienced by healthcare staff following medication administration errors: a descriptive study using text-mining and content analysis of incident data. BMC Health Services Research. Joulukuu 2022.
