”Saavuin erääseen tehostetun palveluasumisen yksikköön, jonka eteisaulassa vastassa istui pyörätuolissaan minulle ennestään tuttu mies. Hän pyysi, että voisinko tuoda seuraavalla kerralla mukanani hänelle aseen. Ei jäänyt epäselväksi, mihin hän olisi sitä halunnut käyttää.”
Psykologi ja psykoterapeutti Anu Määttä muistelee iäkkäiden itsetuhoisuuden kohtaamista urallaan. Edellä kuvattu mies oli valmis päättämään päivänsä oman käden kautta.
Toisaalta itsetuhoisuus voi olla aktiivisten aikomusten tai tekojen lisäksi myös passiivista, itseen kohdistuvaa vahingollista toimintaa: hoidosta tai lääkkeistä kieltäytymistä, päihteidenkäyttöä, syömättömyyttä, itsensä laiminlyömistä, mikä hiljalleen voi johtaa terveyden menettämiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan.
– Osalla ihmisistä vakaumus, pelko taivaspaikan menettämisestä tai ajatus läheisille aiheutuvasta taakasta tai häpeästä voivat estää aktiivisen itsemurhan. Passiivinen itsetuhoisuus voi olla vähemmän tiedostettua ihmiselle itselleenkin ja se jää myös herkemmin jää huomaamatta.
Määttä muistuttaa, että kaikenlainen itseä vahingoittava toiminta ja kuolemantoiveet on aina tärkeää ottaa vakavasti. Itsetuhoisiin mietteisiin johtavat asiat ovat ihmiselle kohtuuttoman raskaita kantaa, minkä lisäksi on vaarana, että ne voivat johtaa myös tekoihin.
Noin joka toinen päivä
Ikäihmisten itsetuhoisten ajatusten tai tekojen kohtaamiset eivät ole lähihoitajille tavattomia tilanteita.
2010-luvun loppupuolella yli 65-vuotiaiden tekemiä itsemurhia on ollut vuosittain noin 150-200, siis noin joka toinen päivä. Vuonna 2020 joka viides itsemurhan tehneistä oli yli 65-vuotias. Iäkkäiden itsemurhat ovat nuorempiin verrattuna harkitumpia ja teko useammin myös onnistuu.
– Itsemurhia saattaa jäädä myös tilastojen taakse. Kuolinsyyksi on voitu merkitä esimerkiksi onnettomuus tai tapaturma, vaikka taustalla olisikin ollut itsemurhasuunnitelma. On surullista, jos ihmistä hoidetaan vasta itsemurhayrityksen jälkeen tai he eivät hakeudu hoitoon ollenkaan, Määttä sanoo.
Työuran päättyminen, leskeytyminen, somaattiset tai mielen sairaudet sekä yksinäisyys ovat merkittäviä itsetuhoisuuden riskitekijöitä iäkkäälle.
Itsetuhoisuuden taustalla on usein vakavaa masennusta tai ahdistuneisuutta, joskus myös todellisuuden tajun heikentymistä. Äänet päässä voivat kehottaa itsemurhaan, tai syyllisyyden ja häpeän kokemukset johonkin asiaan liittyen ovat epärealistisen voimakkaita. Myös aivoverenkiertohäiriöiden jälkeiset masennustilat ovat yleisiä ja voivat ajaa jopa itsemurhayritykseen.
Sairastuminen voi olla suuri kriisin paikka
Itsemurhariski jää usein terveyspalveluissa tunnistamatta. Tutkimuksessa on havaittu, että valtaosalla itsemurhan tehneistä iäkkäistä on ollut kontakti sote-palveluihin. Esimerkiksi hiljattain sairaalahoidosta kotiutuneet ovat itsemurhavaarassa.
– Jos ihminen sairastuu somaattisesti, pitäisi aina muistaa, että myös mieli reagoi siihen. Jos jokin vakava sairaus löytyy, olisi tärkeää muistaa kysyä ihmiseltä, että miltä tämä diagnoosi tuntuu. Pelkkä esite kotiin luettavaksi ei riitä.
Jos ihminen jätetään yksin, tulevaisuudennäkymät esimerkiksi muistisairausdiagnoosin jälkeen voivat olla toivottomia. Pelot toisten avun varaan joutumisesta ja oman toimintakyvyn menettämisestä voivat kasvaa niin suuriksi, että itsemurha voi näyttää ainoalta keinolta vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.
Moniin sairauksiin voi liittyä myös virheellisiä ja vanhentuneita käsityksiä, jotka voivat pahentaa toivottomuuden tunteita epärealistisen suuriksi. Ajantasaisen tiedon antamisessa ja toiveikkuuden säilyttämisessä hoitohenkilökunnalla on tärkeä rooli.
Miehet ovat yliedustettuina sekä nuorempien että iäkkäiden itsemurhatilastoissa. Määttä uskoo miesten usein kapea-alaisempien ja toiminnallisuuteen painottuvien selviytymiskeinojen sekä kulttuurisen perinteen vaikuttavan ilmiön taustalla. Pelko omatoimisuuden menettämisestä voi olla iso kolaus erityisesti miesten itsetunnolle.
– Etenkin nyt iäkkäiden ihmisten eletyssä elämässä, miehen rooliin on usein kuulunut olla perheen pää. Jos rooli kovasti muuttuu sairauden myötä, eikä pysty enää pitämään huolta muista tai itsestäänkään, sopeutuminen siihen voi olla haastavaa.
Vaihtoehtojen tuomista elämään
Määttä kertoo, että psykologina ja psykoterapeuttina hän aina yrittää ymmärtää ihmisen tilannetta: sitä mikä itsemurhayritykseen tai -toiveisiin on johtanut ja mihin ihminen pyrkii itsetuhoisuudella vastaamaan.
– Kun alkaa selkiytyä mikä rooli itsetuhoisuudella on kyseiselle ihmiselle, voidaan pyrkiä laajentamaan tämän näkökulmaa ja tuomaan vaihtoehtoja elämään siitä, miten vaikeaa tilannetta voitaisiin muilla tavoin ratkoa.
Hoitohenkilökunnalla on keskeinen rooli itsetuhoisuuden havaitsemisessa ja asiakkaan saamisessa hoidon piiriin. Mielenterveyden häiriöissä asiakas tulisi ohjata viipymättä asianmukaiseen hoitoon mielenterveyspalveluihin.
Itsemurha-ajatuksista kysyminen ei suurenna itsemurhan riskiä, vaan voi sen sijaan antaa asiakkaalle helpottavan tilan ja luvan kertoa tuntemuksistaan.
– Jos huoli itsetuhoisuudesta herää, siitä pitäisi voida keskustella tiimissä, tai konsultoida hoitavaa lääkäriä ja tarvittaessa esimerkiksi geropsykiatrian yksiköitä. Hoitajan ei pitäisi yksin jäädä kantamaan tai ratkaista asiaa, vaan tärkeää olisi olla konsultaatiomahdollisuuksia.
Hoitajan työ on myös elämän merkityksellisyyden tukemista. Ihmisen omien vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen, aito kohtaaminen ja kuuleminen sekä hänen kokemuksensa äärelle pysähtyminen tukevat hyvää elämää ja ennaltaehkäisevät myös itsetuhoisuutta.
Hoitohenkilökunnan olisi tärkeää muistaa tuoda esiin myös elämän valoisia puolia, eikä keskittyä yksin sairauteen ja rajoitteisiin.
– Huomiota tulisi kiinnittää myös asioihin, jotka ovat asiakkaan elämässä edelleen hyvin ja joihin huomiota kiinnittämällä voidaan esimerkiksi sairauksien etenemistä hidastaa. Ei katsota vain puutteita, vaan säilyneitä taitoja ja voimavaroja.
Huonot palvelut pelottavat iäkästä
Määttä näkee tärkeänä, että yhteiskunnan iäkkäille tarjoamat palvelut olisivat sillä tasolla, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä ikääntymistä ja riittämättömiä tai huonolaatuisia palveluja, sairaanakaan. Tällä hetkellä tavoite ei toteudu, minkä Määttä on myös omassa työssään havainnut raskaalla tavalla.
− Työssäni olen kohdannut iäkkäitä, jotka mieluummin suunnittelevat turvautuvansa itsemurhaan kuin toisten apuun, jonka laadusta ei ole takeita. Tällaista ei 2000-luvun Suomessa saisi enää olla.
Lähteet:
Tilastokeskus
Findikaattori.fi
THL – Itsemurhakuolemat Suomessa 2016-2018
