Kaisa Vuorinen on opettaja ja kouluttaja, joka on myös kouluttanut sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjä. Hänen mielestään ketään ei voi eikä tarvitse väkisin muuttaa positiivisemmaksi, mutta työyhteisöt hyötyvät myönteisestä ja arvostavasta toimintakulttuurista. Avain on silloinkin yksilöissä, hyvässä johtamisessa sekä resursseissa. Että olisi aikaa kohdata.
– Kaikki lähtee niistä pienistä asioista. Mikä on oma asenne ja miten itse toimii muiden kanssa. Jokainen voi tervehtiä työkaveria, katsoa silmiin ja antaa hyvää palautetta. Jos joku murjottaja keittää kahvit, voi vaikka kiittää ja kehua, että keitit hyvät kahvit.
Negatiivisuus tarttuu
Myös työyhteisöissä voi pohtia positiivisuuden merkitystä, kuten mitkä asiat meillä ovat menneet hyvin kaikesta huolimatta. Negatiiviset tunteet työyhteisössä tarttuvat nopeasti, kuten myös ilo ja nauru.
Vaikeuksista saa puhua ja samalla kannattaa ohjata keskustelua myös ratkaisuihin ja harjoitella näkökulman vaihtamista. Se onnistuu esimerkiksi miettimällä yhdessä, missä on onnistuttu, mitä meillä jo on, eikä vain mitä meiltä puuttuu.
– Silloin työyhteisössä voidaan tarvita ulkopuolista apua, kun työllä ei tunnu olevan merkitystä ja on kadonnut ymmärrys siitä, miksi ollaan töissä. Valittaminen syö kaikkien voimavaroja ja henkilökohtainen paha olo voi tarttua muihin kuin flunssa. Omaa pahaa oloa ei voi kaataa toisten niskaan päivittäin.
Vuorinen korostaa, että kenenkään ei tarvitse olla koko ajan positiivinen. Itseään ja tapaansa asennoitua voi muuttaa. Työkaverille kannattaa ennen kaikkea olla ystävällinen, arvostava, läsnä oleva ja harjoittaa myötätuntoa. Vuorinen puhuu arjen taiasta.
Kaikki tarvitsevat positiivista palautetta
Ihmisen persoonallisuudella ja temperamentilla on vaikutuksensa positiivisuuteen. Vuorinen kertoo, että kaikki eivät innostu heti ja ihmiset kokevat eri tavalla tunteita.
– Ihmisellä on evoluution saatossa kehittynyt aivoihin kuin tehdasasetuksena kyky riskianalyysiin ja murehtimiseen, joten asenteen ja reagointitapansa muuttamisessa on työnsä. Itseään voi katsoa peiliin ja siirtää negatiivisuuden jokea positiivisempaan suuntaan kivi kerrallaan.
Positiivisuudessa on kyse siitä paljon parjatusta työn tuottavuudesta. Innostus ja myönteisyys näkyvät työyhteisössä viivan alapuolella. Ja suoraan potilaalle tai asiakkaalle.
Kaisa Vuorinen pyydetään työpaikoille yleensä silloin, kun halutaan herätellä työyhteisöjä tunnistamaan omia voimavarojaan ja löytämään myönteisiä näkökulmia, kuten jokaisen työntekijän vahvuuksia. Vuorinen sanoo, ettei hän taikasauvalla voi muuttaa kaikkia positiivisiksi, eikä haluakaan.
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 5/2019.