Oletko kohdannut työpaikallasi traumaattisen tilanteen? Moni hoitaja on, sillä useilla hoitoalan työpaikoilla väkivalta ja sen uhka kuuluvat työnkuvaan. Suomen traumaterapiakeskuksen toimitusjohtaja Soili Poijula toteaa, että juuri väkivalta tai sen todistaminen aiheuttavat useimmin trauman.
On tyypillistä traumatisoitua esimerkiksi onnettomuudessa tai sodassa. Traumatisoitumisen vaara on suurin tilanteissa, joissa kokija joutuu hengenvaaraan tai todistamaan toisen ihmisen kuolemaa, hengenvaaraa tai satutetuksi tulemista. Toisaalta sellaiset suuret elämäntapahtumat kuten avioero tai irtisanotuksi tuleminen eivät ole psyykkisen trauman aiheuttajia, vaan elämänkriisejä.
Traumatisoituminen voi olla seuraus tapahtumasta, jossa kuolema tulee lähelle. Maailma voi muuttua silmänräpäyksessä vaaralliseksi, hallitsemattomaksi ja ennalta-arvaamattomaksi.
– Uhkaavassa tilanteessa ihminen reagoi hengissäselviytymismekanismilla, on taisteltava tai paettava. Tilanteen jälkeen suurimmalla osalla reagointi laantuu ja he palautuvat toimintakykyisiksi, Poijula toteaa.
Terapiaan vai kauppaan?
Vaikka trauma kääntää koko elämän ympäri, traumatisoituminen voi jäädä aluksi huomaamatta. Usein vaikean tilanteen jälkeen tekee mieli jatkaa tavallista arkea. Purkukeskustelun sijaan olisi mukavampi lähteä töistä vain kauppaan ja kotiin.
Järkyttyneen ihmisen ei voi olettaa tunnistavan omaa tilaansa ja avuntarvettaan, eikä vaihtoehtona tule olla töiden jatkaminen, Poijula muistuttaa.
– Kysymys on työsuojelusta. Lähiesihenkilön tulisi huolehtia työntekijän henkisestä ensiavusta ja varmistaa työterveyshuoltoon pääsy sekä järjestää tilanteessa altistuneille tarvittavaa tukea, kuten purkukeskustelu.
Valitettavasti käytännöt ovat sote-alalla edelleen kirjavia.
Trauma oireilee
Aluksi traumatisoitunut huomaa kärsivänsä esimerkiksi ahdistuksesta, unettomuudesta ja päälle vyöryvistä traumaattisista muistoista. Hän saattaa käskeä itseään toistuvasti ajattelemaan jotakin muuta.
– Traumatisoituminen saattaa nostaa pintaan voimakkaita pelon ja kauhun tunteita.
Töihin palannut hoitaja saattaa myös huomata, että traumaattisesta tilanteesta muistuttavat asiat aiheuttavat hänelle ahdistusreaktioita. Pulssi kiihtyy, hiki nousee, on päästävä pois.
– Aluksi ahdistus voi liittyä esimerkiksi tiettyyn paikkaan, rakennukseen tai väkivallantekijää muistuttaviin ihmisiin. Vähitellen se voi kuitenkin laajeta koskemaan ihmisiä yleensä.
Traumatisoitunut ihminen saattaa muuttaa elämäänsä esimerkiksi siten, ettei hän käy enää kaupassa ruuhka-aikaan ja välttelee muutenkin väkijoukkoja. Ihmiset eivät tunnu enää turvallisilta. Traumaoireita saatetaan myös yrittää hoitaa itse esimerkiksi alkoholilla.
Toipumista estävä välttelykäyttäytyminen alkaa yleensä heti traumaattisen tilanteen jälkeen.
– Välttelyssä on se ongelma, että sen tarve kasvaa. Ja mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän se kaventaa elämänpiiriä, Poijula toteaa.
Jo kuukauden kuluttua traumatapahtumasta tiedetään, kuka on toipunut, ja kenelle on kehittynyt traumaperäinen stressihäiriö.
Hyvät suositukset, huono hoito
Ilman toisilta saatua huolenpitoa moni saattaa havahtua vasta vuoden päästä tunnistamaan häiriön itsessään ja tajuta, että olisi pitänyt silloin hakea apua, Soili Poijula sanoo.
Poijulan mielestä trauman hoitopolku on Suomessa vielä lapsenkengissä, vaikka Käypä hoito -suositukset ovat hyvää kansainvälistä tasoa. Traumatisoituneille ei yksinkertaisesti tarjota sitä apua, mitä he tarvitsisivat.
– Tyypillisesti tarjolla on keskusteluapua sekä erilaisia, traumaoireita pahimmillaan voimistavia masennus- ja unilääkkeitä.
Monikaan masennuslääkkeistä ei helpota trauman oireita. Unilääkkeiden tiedetään aiheuttavan riippuvuutta, lisäävän univaikeuksia ja pahimmillaan häiritsevän trauman luonnollista paranemisprosessia. Vieläkin ongelmallisempaa on, jos hoitaja on sairauslomalla ja jatkuvasti yksin.
Poijulan mukaan traumaa myös mystifioidaan Suomessa liikaa. Puhutaan traumasta verenperintönä ja markkinoidaan traumaa kehosta vapauttavia tärinäterapioita.
– Erilaiset tärisyttämiset keskittyvät liikaa kehoon, eivätkä traumatisoitumiseen ja voivat itseasiassa vahvistaa välttelyä.
Entä kulkevatko traumat verenperintönä? Poijulan mielestä on mahdollista, että traumojen jäljet voivat siirtyä geeneissämme eteenpäin.
– En kuitenkaan antaisi sille paljoa painoarvoa. Paljon enemmän vaikutusta on elinympäristöllämme, omalla elämällämme ja sen ihmisillä.
Moni sinnittelee oireiden kanssa
Paras lääke traumaattiseen kokemukseen on toinen ihminen, Poijula sanoo. Läheiset, kosketus, halaaminen ja sosiaalinen tuki auttavat.
– Traumatisoitunut ihminen tarvitsee tuekseen jonkun, joka jaksaa kuunnella tarinan tapahtuneesta yhä uudelleen ja uudelleen.
Aina läheiset eivät kestä kuulla traumatisoituneen kertomusta. Tärkeintä onkin, että traumatisoitunut ei jäisi yksin, vaan pääsisi mahdollisimman nopeasti käsittelemään traumaansa terapiaan.
– Traumatisoituneen on kerrottava kokemuksistaan ihmiselle, joka kestää kuulla ne ja osaa opettaa oireiden hallintaa ja opastaa löytämään merkityksiä pahallekin tapahtumalle.
Sllmänliiketerapiassa eli emdr:ssä aivot käsittelevät muistiin tallentunutta tietoa eri tavalla kuin pelkässä keskusteluterapiassa. Emdr:ssä keskitytään mielikuvaan pahimmasta hetkestä traumatilanteessa samaan aikaan, kun seurataan silmillä kahdensuuntaista liikettä. Menetelmä on tehokkaaksi todistettu ja apua voi saada jo muutamasta trauman prosessointikerrasta.
– Aivot saavat tilaa prosessoida muistoa ja samalla se asettuu neutraalimmaksi osaksi muistojen ketjua, pelko ehdollistuu pois eikä muisto enää häiritse samalla tavalla, Poijula kertoo.
Parhaiksi todetut hoitomuodot ovat lyhytpsykoterapiaa. Hoidon kesto on 1-3 kuukautta.
– Siihen nähden on kummallista, ettei trauman psykoterapiahoitoon ohjata Suomessa hanakammin. Pitkittyessään traumatisoitumisen oireet voivat pahimmillaan pilata ihmisen koko elämän.
Poijulan mukaan oireiden, kuten ylivireyden, ahdistuksen, unihäiriöiden ja välttelykäyttäytymisen kanssa voi kyllä sinnitellä työelämässä jopa eläkepäiviin saakka.
– Silloin eläkkeellä kuitenkin odottaa aikamoinen paketti vaikeita asioita työstettäväksi, hän muistuttaa.
Luonnollinen toipuminen
- Hyväksy kehosi reaktiot, mieleentunkeutuvuus, ahdistus, ylivireys ja tarve keskustella kokemuksestasi yhä uudelleen. Kyseessä on kehon ja mielen normaali tapa reagoida epänormaaliin tapahtumaan. Anna mielesi kiertää kehää traumaattisen muiston ympärillä.
- Toipumisessa tarvitaan aina toisten ihmisten tukea, kuuntelevia korvia ja myötätuntoa.
- Reaktiot toistuvat useiden päivien ja viikkojen ajan ja sitten laantuvat.
Tarkistuslista traumaattisen tilanteen jälkeen
- Ajatukset: Minkälaisia ajatuksia pääni sisällä on nyt? Löydänkö kielteisiä ajatuksia korvaavia myönteisiä ajatuksia?
- Uskomukset: Miksi ajattelen näin? Mitä uskomuksia minulla on maailmasta, toisista ihmisistä ja itsestäni? Sopiiko tapahtunut uskomuksiini vai muuttuivatko uskomukseni kerralla kielteisiksi?
- Toiminta: Mitä voisin tehdä auttaakseni itseäni?
- Sosiaalisuus: Kenen kanssa voisin puhua?
- Emotionaalisuus: Mitä tunteita tunnen juuri nyt? Kuinka voimakkaita tunteet ovat? Mikä auttaa lieventämään kielteisiä tunteita, pelkoa; vihaa, inhoa, surua? Mikä voi tuottaa mielihyvää ja iloa?
- Mielikuvitus: Miten asiat voisivat olla paremmin? Mitä toivon?
Selviytymiskeinot heti traumaattisen tilanteen jälkeen
- Itkeminen
- Hengellisyys
- Syöminen
- Juominen
- Nukkuminen
Näin hoidat traumaa
- Kerää ympärillesi tukiverkko: Keihin luotat, keille voit puhua?
- Hakeudu työterveyshuollon kautta traumapsykoterapiaan. Varaa aikaasi yhdestä kolmeen kuukautta 1–2 kertaa viikossa toteutettaville terapiakäynneille. Vaihtoehtona voi olla myös päivittäiset terapiakäynnit kahden viikon ajan.
- Anna tunteiden tulla. Älä välttele vaikean tapahtuman nostattamia ajatuksia, mielikuvia ja tunteita, vaan anna niiden nousta pintaan yhä uudelleen, se on osa luonnollista paranemisprosessia.
Lue myös:
