Anna-Reeta Pakarisella on aina ollut kova auttamisen halu ja hoivavietti. Se oli myös syy, miksi hän hakeutui peruskoulun jälkeen lähihoitajaopintoihin. Pakarinen valmistui lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta alkukesästä 2012.
– Aloitin työt muistisairaiden vanhusten hoitokodissa. Vuoden päästä minulle puhkesi kuitenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja jouduin pitämään hoitotyöstä taukoa.
Keväällä 2014 Pakarinen sai lisäksi Asperger-diagnoosin ja myöhemmin todettiin ADHD.
– Lääkäri oli sitä mieltä, etten voi Aspergerin vuoksi enää tehdä lähihoitajan töitä, ja hän suositteli hankkimaan toisen ammatin. Silloin putosin tyhjän päälle. Hoitotyö oli aina ollut sitä, mitä halusin tehdä.
Lääkärin kehotuksesta Anna-Reeta alkoi lopulta kartoittaa muita uravaihtoehtoja. Hän etsi netistä tietoa sopivista aloista, ja hakukone ehdotti professorin ja insinöörin ammatteja.
– Totesin, että professoriksi olisi aika vaikea päästä, mutta pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan energiatekniikkaa.
Insinööriopintojen aikana Pakarinen alkoi arvella, ettei hänestä olisi ADHD-ihmisenä istumaan työpäiviä toimistossa. Lisäksi kaipuu takaisin hoitotyöhön oli kova.
– Palasin lähihoitajan tehtäviin, aluksi henkilökohtaiseksi avustajaksi. Tällä hetkellä teen puolikasta työaikaa kehitysvammaisten palvelukodissa.
Vapaaehtoistyössä voi murtaa ihmisten ennakkoluuloja
Anna-Reeta Pakarinen kokee saaneensa elämänsä aikana paljon tukea muilta ihmisiltä. Hän on päättänyt laittaa hyvän kiertämään ja tekee nykyään monenlaista vapaaehtoistyötä.
Pakarinen muun muassa tukee Asperger-lapsia sekä heidän vanhempiaan. Kokemusasiantuntijana hän käy puhumassa eri kohderyhmille ADHD:stä, Aspergerista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä. Lisäksi Anna-Reeta kuuluu Suomen Punaisen Ristin ensiapuryhmään. Hän myös vetää alakouluikäisille lapsille suunnattua SPR:n kerhoa, jossa lapset pääsevät harjoittelemaan esimerkiksi ensiaputaitoja.
Lisäksi Pakarinen käy koiransa Dianan kanssa viihdyttämässä mielenterveyskuntoutujia, erityislapsia, kehitysvammaisia ja vanhuksia.
– Diana on ajokoirasekoitus ja saa usein palvelutalojen papat muistelemaan omia koiriaan. Dianan kohdatessaan puhumattomat muistisairaatkin saattavat yhtäkkiä mainita ääneen edesmenneen koiransa nimen.
Se, että Anna-Reeta kertoo oman tarinansa,
tuo autismikirjon lasten vanhemmille usein
suuren helpotuksen.
Anna-Reetan yksi tavoite vapaaehtoistyössä on murtaa ihmisten ennakkoluuloja.
– Jokin diagnoosi, esimerkiksi autismin kirjo, saattaa sulkea ihmiseltä ovia. Omalla panoksellani voin auttaa avaamaan näitä ovia, kun tarjoan oikeaa tietoa ja murran ennakkoluuloja.
Jo se, että Anna-Reeta kertoo oman tarinansa, tuo autismikirjon lasten vanhemmille usein suuren helpotuksen.
– Vanhemmat saavat lohtua kuullessaan, että olen lähihoitajana työskentelevä 25-vuotias autismikirjon aikuinen. Voin esimerkilläni osoittaa, että autismikirjon henkilö pystyy siihen, mihin muutkin. Asperger voi olla hidaste, mutta diagnoosi ei sulje elämästä mitään pois.
Asperger voi olla lähihoitajan työssä jopa vahvuus
Tänä päivänä Anna-Reeta tietää, ettei Asperger ei ole este lähihoitajana työskentelylle. Aspergeriin liittyvät haasteet näyttäytyvät toki joskus sosiaalisissa tilanteissa kollegojen kanssa.
– En osaa aina lukea ihmisten sanattomia viestejä. Saatan myös tulla väärin ymmärretyksi, sillä minulla ei ole luontaista kykyä sieventää asioita. Sen vuoksi jotkut saattavat tulkita, että olen ylimielinen.
Anna-Reeta kokee itse olevansa kiltti ihminen, mutta tietää jakavansa mielipiteitä. Se harmittaa häntä.
– Yritän kuitenkin ajatella, että nämä ovat autismin kirjon piirteitä, joille en voi mitään. Minulle riittää, että esimieheni on tyytyväinen tekemääni työhön.
Pakarinen on pyrkinyt kääntämään Aspergerin voimavarakseen. Yksi vahvuuksista on esimerkiksi autismikirjon ihmisille tyypillinen valtava tiedonjano. Anna-Reetan tiedonjano kohdistuu hoitotyöhön.
– Suoritin hiljattain lääkehoidon tentin. Olen myös ahkerasti lukenut kehitysvammaisten sairauksista. Jos saan pidemmän työsopimuksen, aion myös suorittaa lähihoitajatutkinnon vammaistyön erikoisalan.
– Kehitysvammatyössä kohtaan paljon autismikirjon ihmisiä. Vahvuuteni on varmasti myös se, että oman kokemukseni myötä voin ymmärtää heitä paremmin.
Elämä on opettanut Pakariselle, ettei ihmisiä pidä kohdata diagnoosi edellä. Diagnoosit eivät kerro ihmisten perusluonteesta tai kiinnostuksen kohteista mitään.
– En minäkään ole yhtä kuin ADHD, Asperger tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen Anna-Reeta. Olisi tärkeää, että ihmiset pitäisivät tämän mielessään.
