”Lähdin lähihoitajakouluun 90-luvun lopulla sillä ajatuksella, että minusta tulee päiväkodin lastenhoitaja. Ensimmäinen harjoittelu osoitti, että työ on minulle liian raskasta, koska koko päivä ollaan lapsiryhmän hulinassa. Suuntauduin mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön, joka tuntui omalta alalta. Minua on aina kiinnostanut mielenterveysasiat, erityisesti se, miksi ihminen toimii tietyllä tavalla, jos hänellä on jokin sairaus.
Valmistumisen jälkeen lähihoitajille ei ollut vakipaikkoja tarjolla, joten hakeuduin muihin töihin, joissa olinkin vuosia. Vuodesta 2012 lähtien olen ollut nykyisessä työssäni kehitysvammaisten parissa. Kaikilla 25 asukkaalla on kehitysvamma, mutta joillakin on lisäksi autismia ja mielisairauksia.
Ohjaajan työ tuntuu välillä raskaalta. Asukkaat saattavat käyttäytyä myös aggressiivisesti. Silti olen nyt unelmieni ammatissa. Minulla on mukavat työkaverit ja meillä on hyvä ilmapiiri. Haluan tehdä työtä, jossa voin auttaa toista ihmistä. Parasta ovat päivittäiset kohtaamiset ja yhdessä oleminen. On aikamoinen työsuhde-etu lenkkeillä metsässä asukkaan kanssa ja katsella oravia ja muurahaisia. Joskus asukas tulee luokseni, halaa ja kertoo tykkäävänsä tai lomani jälkeen sanoo kaivanneensa. Silloin tiedän tehneeni työni hyvin.
Koen etuoikeudeksi saada tehdä tätä työtä. Jos olisi pakko vaihtaa ammattia, saattaisin opiskella matkaoppaaksi. Tykkään lämmöstä ja siinäkin työssä saisin olla ihmisille avuksi.”
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Lastenhoitaja Hanna Laine: ”Tunnen, että minulla on paljon annettavaa lapsille”
Lähihoitaja Jenna Luomansuu: ”Asukas sanoi, että sydän on kotona”
Lääkintävahtimestari Jarno Luukkonen: ”Työssä parasta on monipuolisuus”
