Kun työvuoro Rauman kaupungin kotihoidossa tulee päätökseen, Katariina Lampinen ajaa kotiin ja suuntaa saman tien kulkunsa kotitilansa lampolan ja kanalan suuntaan. Kolme pässiä ja kanalauma pitävät jo ääntä, ne ovat tottuneet näkemään Katariinan työvuorojen päätteeksi.
– Pässit ovat kyllä kiltimpiä kuin meidän koirat, Katariina kehaisee.
Kun pässiporukan päästää pihamaalle, alkaa kova elämä. Valkoinen Ruudolf, musta Einar ja ruskea Nipsu juoksevat spurtteja ja pukkivat toisiaan, kevättä on selvästi rinnassa. Mutta riittää, että Katariina kehottaa pässikolmikkoa kertaalleen, tulkaas nyt pojat! ja pässit seuraavat häntä pihalta takaisin sisälle lampolaan. Vielä talvella Katariina ei tiennyt olevansa pässien mielestä lauman pomo. Kun routa katkoi ulkoaitauksen tolpat ja pojat pääsivät karkaamaan, säikähdys oli todellinen.
– Olin keittiössä tiskaamassa kun yhtäkkiä huomasin, että vapaaksi päässeet pässit katselevat minua keittiön ikkunan takaa! Nappasin äkkiä porkkanoita mukaan ja juoksin ulos. Ne olivat jo ehtineet metsän läpi naapuriin, ilmeisesti tilan kahta ponia tervehtimään. Yllättäen ne suostuivat tulemaan perässäni takaisin lampolaan, porkkanoitakaan ei tarvittu.
Ruokaa omasta maasta
Pian Katariinan tilalla on kevättalkoiden aika. Se tarkoittaa, että pässeille rakennetaan aitaus kesälaitumeksi ja talvivillat keritään. Katariina on kesällä menossa kurssille, jossa opetetaan, miten villasta tehdään lankaa. Toiveissa olisi myös oppia värjäämään lankoja kasveilla ja sienillä.
Kunhan pässeillä on oma aitaus, on aika käydä kasvimaan kimppuun.
– On aivan valtavan ihanaa, että saamme sitten koko kesän hakea ruokaa omasta maasta.
Kotitilalla eletään vuodenkierron mukaan, keväät ja kesät puuhataan, päivien pimetessä huilataan.
– Talvella on aika kaivaa esiin pari vuotta sitten kesken jäänyt kirja ja ottaa vähän rennommin. Kun keväällä näen sinivuokkojen nousevan maasta ja muurahaispesän kuhinan tiedän, että samanlainen elämänvire on heräämässä minussakin ja on aika käydä hommiin.
Vanhoja poikia viiksekkäitä
Ei ainakaan hoitajaksi! Katariina parahti opintopsykologille, joka yritti auttaa häntä löytämään uutta urapolkua. Viittä vaille valmiit tradenomin opinnot olivat jääneet kesken, sillä se työmaailma tuntui Katariinasta liian kylmältä ja etäiseltä.
– Opintopsykologi pahoitteli ja totesi, että testien perusteella minulle kaikkein sopivin ammatti olisi juuri hoitaja.
Kun Katariina sitten aloitti lähihoitajan opinnot, hän rakastui alaan.
– Tykkään jutella ihmisten kanssa ja kuunnella heidän elämäntarinoitaan. Siksi kotihoidossa työskenteleminen on minulle antoisaa. Usein esimerkiksi muistisairaat ihmiset pystyvät keskustelemaan nuoruudestaan ja lapsuudestaan helposti, ne muistot ovat vielä kirkkaita. Laulamme asiakkaiden kanssa myös paljon yhdessä, esimerkiksi Vanhoja poikia viiksekkäitä ja Ystävä sä lapsien ovat kestosuosikkeja.
Katariina haluaa tuoda asiakkaiden vuodenkiertoon iloa ja muistaa lisätä esimerkiksi vapun kauppatilaukseen simaa ja tippaleipiä. Ne asiakkaat, joiden muisti vielä toimii, kyselevät usein Katariinan koirien, pässien ja kanojen kuulumisia.
– Monella heistä on itsellään ollut rakkaita kotieläimiä ja niistä riittää puhuttavaa. Välillä harmittaa, että työpäiväni ovat niin kiireisiä, asiakaskäyntejä saattaa olla kuusitoistakin yhdelle vuorolle.
Tänä vuonna Katariina haluaisi käydä luontosuhdetta hoitotyössä käsittelevän kurssin tuodakseen luontoa voimakkaammin päivätyöhönsä. Kotitilalla metsätien päädyssä luonto on lähellä jatkuvasti.
Kukko oppi kiekumaan
Jos työpäivä on ollut erityisen raskas, Katariinan löytää vielä koirien, kanojen ja pässien ulkoiluttamisenkin jälkeen metsästä. Sinne pääsee nousemalla mäkeä, joka on pehmoisen sammaleen peittämä. Se on Katariinan suosikkikohta metsäpolulla.
– Annan sammaleen kasvaa vapaasti myös pihamaallamme. Ja talon ympärillä kasvavia satavuotiaita kuusia en halua koskaan kaataa.
Katariinan puhe keskeytyy kumeaan haukkuun. Perheen toinen koira Nisse on nähnyt pellolle antavan ikkunan äärellä sijaitsevalta vahtipaikaltaan jotakin kiinnostavaa. Todennäköisesti linnun tai kauriin, sillä metsän siimeksessä elävät sudet ja ilvekset eivät ole koskaan näyttäytyneet sille tai Katariinalle. Katariina on varttunut kolmen kilometrin päässä tältä tilalta.
– Äiti on kertonut, että kun pikkutyttönä näin painajaisia, lähdin usein keskellä yötä yksin metsään rauhoittumaan, Katariina kertoo.
Hän kuvailee nykyistä perhettään kotihiiriksi. Reissuun lähdetään vain kerran kesässä, aviomiehen mummon luokse Itä-Suomeen. Silloin eläimiä vahtimaan saapuu aviomiehen äiti.
– Viime kesänä hän opetti meidän viisiviikkoisen kukkomme kiekumaan.
Nykyään Hiili-kukko kiekaisee koko perheen hereille puoli viiden aikaan aamulla. Se sopii Katariinalle hyvin, sillä hän on lampolassa ja kanalassa yleensä jo kuuden aikaan. Kotona asuvat lapset, 8-vuotias poika ja 11-vuotias tytär, hoitavat mielellään eläinten iltapuhteita.
– He sanovat käyvänsä laittamassa eläimet nukkumaan. Usein he tulevat myös ennen koulun alkua katsomaan, mitä pässeille kuuluu ja ovatko kanat munineet.
Katariina arvelee, että moni ihminen haaveilee luonnonmukaisemmasta elämästä kuin mitä elää.
– Luontosuhde on meissä kaikissa syvällä sisällä. Olen varma, että sen herätteleminen ei ole koskaan liian myöhäistä.
Katariina Lampinen
- Valmistunut lähihoitajaksi 2005.
- Työskennellyt Raumalla varhaiskasvatuksessa ja vammaistyössä. Vuodesta 2020 lähtien kotihoidossa.
- Asuu kotitilallaan aviomiehen, kahden lapsen, kolmen pässin, kahden koiran, kanojen ja kotilojen kanssa. Uusperheeseen kuuluu myös kolme omillaan asuvaa lasta ja kaksi lastenlasta.
