– Kenelle tämä veri oli menossa? lähihoitaja Susanna Kumpulainen kysyy.
Hän pitelee kädessään punaisen nesteen täyttämää pussia.
Tänään Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osaston käytävillä on hiljaista. Ykkösosaston verhojen takana nukkuvat päivystyksen kautta sisään tulleet traumapotilaat, kakkosen huoneissa toivutaan leikkauksista.
– Erikoissairaanhoidon luonne on, että rauha voi rikkoutua koska tahansa, Susanna toteaa.
– Hetkinen vain, niin koukkaan tämän veripussin oikeaan osoitteeseen.
Susannan työpäivän alkupuolisko sairaalan valvontaosastolla on tulossa päätökseen. Susanna on viettänyt aamupäivän valvontayksikössä. Siellä jatketaan teho-osastolta pois päässeiden potilaiden kuntoutusta. Tyypillisesti teho-osaston potilaat ovat olleet pitkiä aikoja makuulla. Susanna on erikoistunut potilaiden kuntouttamiseen ja kinestetiikkaan.
– Mitä nopeammin saamme potilaat liikkeelle, sen parempi paranemisennuste heillä on. Yleensä aloitamme ihan vain sängyn reunalle istumisesta. Monilla potilailla rintakehä on vasta suljettu, joten liikkeet on tehtävä varoen, Susanna kertoo.
Entinen kauppias
Kun Susanna vuonna 2010 lopetti työnsä kaupan alan yrittäjänä, hän tiesi haluavansa seuraavaksi töihin erikoissairaanhoitoon. Vaativa työ ja ihmisten auttaminen kiinnosti sosiaalisesti lahjakasta yrittäjää.
– Ajattelin, että aloitan opinnot lähihoitajan koulutuksesta ja jatkan sitten sairaanhoitajan tutkintoon. Oli yllätys, että Oulussa erikoissairaanhoitoon palkataankin paljon lähihoitajia.
Lähihoitajia on teholla yhteensä kymmenkunta. Susanna työskentelee osaajayksikössä, teho- ja valvontahoidon osaajana. Yksikköön kuuluvat lähihoitajat tekevät joka kuukausi vuoroja teho- ja valvontatyön tarpeiden mukaan.
Valmistaudu kaikkeen
Lääkintävahtimestari Henri Utriainen pysähtyy vaihtamaan Susannan kanssa muutaman sanan käytävällä.
– Henkka on mahtava työkaveri, aina paikalla kun tarvitaan, Susanna kehaisee.
Lääkintävahtimestarin tehtäviin kuuluu tekniikan kanssa auttaminen, mutta Henri kertoo olevansa usein mukana myös esimerkiksi elvytystilanteissa.
– Tämä on sellainen yleismiehen työ, että yhdessä hetkessä korjataan hajonnutta tekniikkaa tai ovea ja toisessa tehdään elvytyspaineluita. Tasapaksut päivät ovat harvassa, ykkösteholle saattaa tulla kerralla kuusikin uutta potilasta.
Aina on oltava valmiina vähän kaikkeen, Susanna ja Henri toteavat. Susannan työpäivään saattaa kuulua esimerkiksi kirurgian avustavia tehtäviä, kuten rintakehä avattuna makaavan sydänleikkauspotilaan sydämen pesua tai lapsen siirtäminen päivystysteholta lasten teho-osastolle.
– Työhöni kuuluu myös elvytyspuhelimeen vastaaminen ja tehtävien välittäminen elvytysryhmälle.
Korona-ajan kertapalkkiot ilostuttivat
Kiireisimmät lääkäreistä ja hoitajista kulkevat sairaalan käytävillä potkulaudoilla. OYSin rakennus on vanha, matala ja pitkiä käytäviä täynnä. Susanna ja hänen kollegansa odottavat innolla uuden sairaalarakennuksen valmistumista.
– Uudet teho-osastot ovat kaikki samassa kerroksessa, mikä helpottaa potilaiden siirtoja. Toivon, että pääsisin tekemään uudessa sairaalassa vuoroja myös lasten teho-osastolle. Lasten kanssa toimiminen on siksi mieluista, että lapsipotilaat kuntoutuvat pääsääntöisesti hyvin, Susanna toteaa.
Lapsipotilaat kuntoutuvat
pääsääntöisesti hyvin.
Tieto korona-ajan hoitajille suunnatuista kertapalkkioista otettiin teho-osastolla vastaan kiitollisin mielin.
– Pidimme epidemian puhjettua toisistamme täällä todella hyvää huolta. Joku oli aina katsomassa perään, kun suoja-asuja laitettiin tai vaihdettiin. Yksikään meistä ei saanut työpaikalla tartuntaa, Susanna kehuu.
– Työpäivän jälkeen sairaalan henkilökunnan saattoi tunnistaa kasvojen ihoon jääneistä järeiden suojavarusteiden painaumista.
Vaikeimpina aikoina kaikki tehon paikat olivat täynnä koronapotilaita. Moni muun syyn vuoksi kiireistä hoitoa tarvinnut potilas jouduttiin siirtämään muualle. Ylityöllistetyt hoitajat luopuivat vaativien hoidettavien ja eristysolosuhteiden vaatiman henkilöstömäärän vuoksi lomistaan ja vapaistaan. Susanna ei muistele noita aikoja enää mielellään.
– Vain yhden koronapotilaan vatsa-asentoon kääntämiseen tarvittiin vähintään kaksi lääkäriä ja kuusi hoitajaa täysissä suoja-asuissa. Se oli todella raskasta aikaa. Onneksi asiat ovat nyt paljon paremmin.
Paras työkaveri
– Sussu, ootko nyt ykkösellä? Rea Kuusiniva kysyy.
Hän on Susannan paras työkaveri ja entinen perehdyttäjä.
– Huomasin aikoinaan heti, että Susannasta kannattaa pitää kiinni. Päätin, että häntä en päästä lähtemään täältä, Rea toteaa.
– Hän harkitsi alussa vielä sairaanhoitajaopintojen tekemistä, mutta onnistuin näyttämään hänelle, että lähihoitajana täällä teholla pääsee tekemään todella mielenkiintoista työtä.
Lähihoitaja pääsee tekemään teholla
mielenkiintoista työtä.
Susanna nyökyttelee.
– Päätin jäädä, koska lähihoitajille tarjottiin koko ajan jotain uutta ja mielenkiintoista, hän toteaa.
Vaikka Susanna ja Rea eivät juuri vietä vapaa-aikaa yhdessä, he soittelevat lähes päivittäin.
– Tästä työstä ei voi puhua sairaalan ulkopuolisten kanssa, joten on todella tärkeää, että on olemassa läheinen työystävä, joka ymmärtää ja kuuntelee.
Potilasta ei aina voi pelastaa
Susannan käsivarteen on tatuoitu pioni ja olkavarressa kukoistaa ruusun kuva. Puutarhanhoito, vanhan omakotitalon kunnostus ja ajanvietto kahden lapsenlapsen kanssa ovat Susannalle tärkeitä palautumisen paikkoja työpäivien jälkeen.
– Pääsemme näkemään aika vähän tarinoiden onnellisia loppuja. Meillä ei ole omia potilaita, vain nopeasti apua tarvitsevia, vaihtuvia potilaita. Kun he lähtevät meiltä, he ovat edelleen huonossa kunnossa, toipuminen on vasta alussa.
Potilailta tulevat kiitokset ja yhteydenotot ovat teho-osaston henkilökunnalle tärkeitä.
– Muuten tässä työssä voisi vaipua synkkyyteen.
Vaikeimpia ovat hetket, kun on sanottava hereillä olevalle traumapotilaalle, että hän tulee kuolemaan vammoihinsa.
– Esimerkiksi pahasti palanutta potilasta emme aina pysty pelastamaan, voimme vain lääkitä kipua.
Susanna kuvailee itseään nopeaksi, tarkaksi ja positiiviseksi ihmiseksi.
– Ainoa kerta, kun olen pohtinut alanvaihtoa, oli silloin kun isäni sairasti pitkään ja vakavasti. Silloin tuntui, että ympärilläni oli vain sairautta ja kuolemaa.
Työhaastattelussa Susanna sanoi suoraan, että raskaassa työssä itku saattaa tulla potilaidenkin edessä silmään. Se sopi työnantajalle hyvin.
– Hoitajia ei pidetä täällä robotteina. Voin pirauttaa itkut ja halata työkaveria tai omaista, ja olla silti ammattitaitoinen hoitaja.
Haluatko töihin erikoisairaanhoitoon?
Susannan vinkit
1. Itseopiskele akuuttisairaanhoitoa.
2. Sinnittele haaveitasi kohti.
3. Kehitä tunnetaitojasi.
4. Osallistu rohkeasti rekrytointeihin.
5. Tee herkkyydestäsi vahvuus.
Teholla keho on kovilla
Tehohoitajat tekevät hyvin fyysistä työtä. Pidä itsestäsi huolta.
- Käy säännöllisesti hieronnassa.
- Opiskele oikeat tekniikat nostamiseen ja siirtoihin.
- Päivitä tietojasi ergonomiasta ja osallistu koulutuksiin.
Tehohoitajan työn teesit
- Tee päätökset vaaditussa ajassa.
- Ota vastuuta. Muista, että olet lääkärin tärkein informaatiolähde.
- Ennakoi, se on työsi pääasiallinen sisältö.
- Tiedosta osaamisesi rajat. Kun et osaa jotakin, sano se.
- Kehu ja arvosta potilaita.
- Muistuta potilaita jälkihoidosta, henkinen toipuminen teho-osastoajasta vaatii usein ammattiapua.
