Olen aina sanonut, että hoitotyö on viimein työ, johon ryhdyn. En ole koskaan nähnyt itseäni hoitajana, sanoo 21 vuotta lentoemäntänä työskennellyt lähihoitajaopiskelija Minna Wahlsten.
Minna opiskelee oppisopimuksella Vantaan ammattiopisto Variassa ja työskentelee Tuusulassa hoivakoti Elisabet ja Eemilissä. Hän aloitti opinnot viime elokuussa ja tavoitteena on valmistua keväällä 2022.
– On aivan mahtavaa, että saan uuden ammatin 47-vuotiaana. Vanhustyö tuntuu omalta jutulta. Olen nauttinut työstä. Koskaan ei pitäisi sanoa en koskaan ja lokeroida itseään liian tiukasti.
Minnan ajoi uudelle uralle koronapandemia. Hänen työnantajansa teki konkurssin. Kun lentoalalla työskennelleitä rekrytoitiin valmiusjoukkoihin hoitoalalle, Minna oli heti valmis työhön. Koronapandemian alussa ei tiedetty, miten paljon hoitajia sairastuu ja miten suuri on lisätyövoiman tarve alalla. Lentoalalla työskennelleille järjestettiin lyhyt koulutus, joka mahdollistaisi työskentelyn apujoukoissa hoitotyössä.
– Lentoemännillä on laajat tiedot ensiavusta. Olen ollut auttamassa sairauskohtauksissa, antanut lisähappea ja hoitanut haavoja.
Minna sai kurssiin kuuluvan harjoittelupaikan hoivakodista, ja työ vei mennessään.
– Tykästyin kovasti. Hoivakodissa on ihana tunnelma. Kun harjoitteluni oli loppumaisillaan, työnantaja ehdotti oppisopimuskoulutusta. Oli helppoa tarttua tähän tarjoukseen.
Jokainen ihmishenki pelastetaan
Minna Wahlsten ei ollut välttynyt huonoilta uutisilta vanhustenhoidon tilasta. Siksi hän yllättyi, miten hyvin asiat olivat hänen työpaikallaan. Hän näki, miten jokainen vanhus huomioitiin yksilöllisesti, eikä kenenkään tarvinnut olla yksin.
– Koronapandemian vuoksi vanhukset eivät ole voineet tavata omaisiaan. Olemme yrittäneet tehdä asukkaiden jokaisesta päivästä mukavan ja mielenkiintoisen. Olen nauttinut siitä, ettei vanhusten kanssa ole kiire minnekään.
Minnan mielestä oppisopimuskoulutus sopii hänelle hyvin. Hän tekee neljä työvuoroa viikossa ja yksi päivä on teoriaopintoja.
– Olen tekevä ja menevä ihminen. Voisi olla raskasta istua maanantaista perjantaihin koulunpenkissä. Kysyn paljon kollegoilta ja havainnoin, miten he tekevät esimerkiksi hoitotoimenpiteitä.
Minna ei ole kokenut hoitotyötä vaikeaksi. Tiukkoja hetkiä on kuitenkin työssä tullut vastaan.
– Kun pesin ensimmäistä kertaa vanhusta, valehtelisin, jos sanoisin, ettei se tuntunut yhtään erikoiselta. Sitä ennen olin pessyt vain omat lapseni, kun he olivat pieniä.
Toinen hankala hetki oli, kun yksi asukkaista nukkui pois.
– Lentoalalla ajatellaan aina, että jokainen ihmishenki pelastetaan. Siksi oli vaikeaa uskoa, että asukas todella kuoli. Kun minun piti laittaa liina hänen kasvoilleen, ajattelin, että pitäisikö vielä tunnustella pulssia.
Minna uskoo, ettei hän herkkänä ihmisenä totu koskaan kuoleman kohtaamiseen. Herkkyys aiheuttaa myös sen, että hän kiintyy asukkaisiin.
– En pysty olemaan niin kova, etten kiintyisi, enkä halua ollakaan. Minun täytyy miettiä, miten käsittelen asiaa, jotta jaksan työssä.
Lentoemännäksi vai lähihoitajaksi?
Minna Wahlsten näkee yhtäläisyyksiä lentoemännän ja lähihoitajan töissä. Molemmissa ammateissa tehdään tiimityötä, mutta tarvittaessa täytyy pystyä nopeaan itsenäiseen päätöksentekoon. Kaiken perustana kummassakin työssä on turvallisuuden takaaminen.
Entä mitä tapahtuu, kun ihmiset taas lentomatkustavat enemmän ja lentoemäntiä rekrytoidaan työhön?
– Katsotaan, miten totun kotona nukkumiseen. Jos se on liian mukavaa, voi olla hankalaa lähteä reissuun. Monet lentoemännät ovat myös hoitajia. Alalla on mahdollista tehdä 50 prosentista työaikaa. Minullekin voisi sopia vuorotellen viikko lähihoitajana ja viikko lentoemäntänä. Koulutuksen käyn joka tapauksessa loppuun.
Lue myös:
Laulaja ja lähihoitaja Marko Maunuksela: Musiikki on mielenterveystyötä
Lähihoitajia katoaa alalta, mutta moni myös haluaa palata merkitykselliseen työhön
