– Kaikki kapinoivat teini-iässä, vaikka olisi ollut kuinka tiukka kuri. Ongelmia syntyy silloin, jos kuria ei ole ollut juuri lainkaan, lähihoitaja Timo-Heikki Koponen sanoo.
Koponen työskentelee Joensuussa lastensuojeluyksikkö Kaaripesässä, joka tarjoaa kodin seitsemälle 12–17-vuotiaalle nuorelle. Hän on työskennellyt lastensuojelussa vuodesta 2007 lähtien. Reilun kymmenen vuoden aikana lastensuojelussa on tapahtunut isoja muutoksia.
– Ennen lastensuojelussa oli enimmäkseen päihdeperheiden lapsia. Heidät huostaanotettiin epäedullisten kasvuolosuhteiden vuoksi. Tavallinen tarina oli se, että perheessä oli päihdeongelma ja väkivaltaa. Nuori saattoi oireilla siten, että hän pölli auton ja poliisit saivat hänet kiinni. Siinä rytäkässä alkoi koko perheen tilanne paljastua.
Nykyään lastensuojelun asiakkaina olevien perheiden ongelmat eivät välttämättä näy ulospäin.
– Kaikki vanhemmat eivät osaa olla vanhempia. Nuori ei usko vanhempia, tekee mitä huvittaa ja koulu jää käymättä. Koulussa herätään siihen, että meillä on täällä oppilas, jota ei luokassa näy.
Koponen harmittelee sitä, että monet vanhemmat jäävät yksin kasvatustehtävänsä kanssa. Kaikilla ei ole tukiverkkoja ympärillään.
– Kun olin itse lapsi, ihmiset huolehtivat enemmän toisistaan. Jos poikajoukko oli liian riehakas, kuka tahansa saattoi puuttua siihen. Tiesi heti, että kotona tulee huutia, jos ei osaa kylillä käyttäytyä. Nykyään kukaan ei uskalla sanoa yhtään mitään.
Pitää olla elettyä elämää
Timo-Heikki Koponen lähti kolmikymppisenä opiskelemaan lähihoitajaksi. Sitä ennen hän ehti muun muassa opiskella tietotekniikan perustutkinnon ja tehdä monenlaisia töitä.
– Olin ahtaajana, huonekaluliikkeessä ja ajoin hetken lääkekuljetuksia. Aiemmin riitti, että ilmaisi halunsa tehdä töitä. Nykyään vaaditaan enemmän koulutusta, työkokemusta sekä kaikenlaisia kortteja ja passeja.
Lähihoitajaopinnot motivoivat Koposta, koska hän tiesi, että työnsaanti alalla on varmaa. Opiskelujen ohessa hän työskenteli turvakodissa ja vastaanottokodissa.
– Aloitin opinnot asenteella, että voin tehdä mitä tahansa työtä. Kun olin nuorten parissa harjoittelussa, tajusin, että vahvuuteni tulevat parhaiten esiin heidän kanssaan.
Koponen valmistui lapsiin ja nuoriin erikoistuneeksi lähihoitajaksi vuonna 2005. Hän teki määräaikaisia töitä parin vuoden ajan henkilökohtaisena koulunkäynninavustajana, vanhusten hoitokodissa ja lasten psykiatrisella osastolla. Vuonna 2007 hän sai vuorotteluvapaan sijaisuuden lastensuojelusta ja jäi sille tielle.
– Tässä työssä iästä on etua. Elämänkokemuksella on painoarvoa jopa enemmän kuin koulutuksella, vaikka toki opinnotkin ovat tärkeitä. Lastensuojelu ei ole juuri valmistuneen 20-vuotiaan työpaikka. Pitää olla takana edes hieman elettyä elämää sekä epäonnistumisia ja niistä selviytymistä, jotta on pätevyyttä neuvoa nuoria.
Kädentaidoista on apua
Kaaripesän työntekijät ovat eri-ikäisiä miehiä ja naisia, joilla on erilaiset koulutustaustat. Timo-Heikki Koponen on yksikkönsä ainoa lähihoitaja, muut ovat joko sosionomeja tai yhteisöpedagogeja. Lisäksi kahdessa yksikössä on yhteinen sairaanhoitaja.
– Erilaisuus on voimavara. Kaikelle osaamiselle on kysyntää. On myös hyvä, että työntekijöillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Esimerkiksi kaikenlaisista kädentaidoista, kuten mopojen rassailutaidosta on työssäni hyötyä.
Jotkut nuorista ovat huostaanotettuja tai sijoitettu kiireellisesti, toiset ovat sijoitettu Kaaripesään avohuollon päätöksellä. Yhtenä erona on se, että huostaanotto ja kiireellinen sijoitus voidaan tehdä vastoin nuoren ja vanhempien tahtoa. Avohuollon päätökseen nuori ja vanhemmat sitoutuvat vapaaehtoisesti.
– Monesti näen, ettei avohuollon sijoitus ole riittävä toimenpide. Nuori voi lähteä kotiin, jos hän tai vanhemmat niin haluavat. Usein nuoren ja perheen ongelmat vaatisivat jämäkämpää ja pitempiaikaisempaa puuttumista.
Jos nuori on huostaanotettu tai kiireellisesti sijoitettu, työntekijät voivat käyttää erilaisia rajoitustoimenpiteitä.
– Esimerkiksi jos on perusteltu syy epäillä, että nuori tuo Kaaripesään alkoholia tai huumeita, voimme tarkistaa repun. Jos sijoitus on tehty avohuollon päätöksellä, emme voi tehdä minkäänlaista tarkastusta.
Muita rajoitustoimenpiteitä ovat esimerkiksi kiinnipitäminen, liikkumisvapauden rajoittaminen, yhteydenpidon rajoittaminen tiettyihin ihmisiin sekä aineiden ja esineiden haltuunotto.
– Ääritapauksessa voidaan tehdä eristämispäätös, mutta Kaaripesässä ei tehdä sellaisia. Eristäminen kuuluu vain erityisen huolenpidon yksikköihin.
Lastensuojelulaki määrittää tarkasti, mikä on sallittua. Rajoittamisen pitää olla lapsen edun mukaista. Sitä saa käyttää vain, jos lapsen oma tai toisen ihmisen turvallisuus tai terveys vaarantuu. Rajoitustoimenpiteitä ei saa käyttää rangaistuksena.
Joka päivä uusi mahdollisuus
Kaaripesässä pyritään elämään tavallista arkea. Aamuisin lähdetään kouluun, iltapäivällä tehdään läksyt ja osallistutaan arkiaskareisiin. Päivällisen jälkeen nuoret voivat lähteä tapaamaan kavereitaan ja myös Kaaripesään saa tulla kylään.
– Nuorilla on keittiöviikko, jolloin he auttavat päivällisen valmistamisessa. Siivouspäivänä jokainen siivoaa huoneensa. Emme vain anna käskyjä tehdä asioita, vaan autamme ja opastamme, Timo-Heikki Koponen kertoo.
Koposen työhön kuuluu paljon arkiaskareita. Aikaa vievät myös erilaisten asioiden järjestelyt, kuten palaverit koulun ja muiden yhteistyötahojen kanssa sekä kotilomista sopiminen vanhempien tai isovanhempien kanssa. Tärkeintä työssä on kuitenkin olla läsnä nuorten elämässä.
– Pyrin luomaan luottamuksellisen suhteen nuoreen. Se syntyy ajan myötä, kun nuori huomaa minun olevan järkevä ihminen, joka arvostaa ja ymmärtää ja jolta saa jeesiä. Hänen pitää voida luottaa siihen, ettei hänen kertomansa asiat lähde talossa kiertoon.
Koponen toivoo, että nuori luottaisi häneen myös silloin, kun asiat eivät ole menneet suunnitelman mukaan. Esimerkiksi joskus Kaaripesään ei tulla takaisin sovittuna aikana.
– Sanon aina, että lähetä edes viesti, että olet kunnossa. Se tieto riittää jo pitkälle.
Kaaripesässä nuoren ei tarvitse kantaa mukanaan menneitä epäonnistumisia.
– Täällä saa joka päivä uuden mahdollisuuden. Jos sitä ei halua käyttää, se on oma valinta.
On tavallista, että nuori ottaa jonkun työntekijän luottoaikuisekseen. Koposta ei haittaa, vaikka kaikki uskoutuisivat yhdelle työntekijälle. Pääasia on se, että löytyy joku, kenelle voi puhua.
Kohti unelmaelämää
Timo-Heikki Koponen kertoo, että Kaaripesän nuoret haaveilevat samoista asioista kuin muutkin nuoret: mieluisasta opiskelupaikasta, omasta kodista, itsenäisestä elämästä, hienosta autosta tai omasta lemmikistä.
– On toki myös nuoria, joilla ei ole haaveita. He saattavat naureskella, että heistä tulee sosiaalipummeja. Sellainen elämä voi olla hauskaa jonkin aikaa, mutta hauskuus häviää jossakin välissä.
Kaaripesässä itsenäistymistä harjoitellaan pikkuhiljaa.
– Emme sano 18-vuotispäivänä vain, että simsalabim, tuossa on sinulle avaimet omaan kämppääsi. Jokainen tietää, että itsenäistyminen tuo haasteita.
Nuori voi päästä muuttamaan omaan asuntoon jo ennen täysi-ikäisyyttä. Asumiseen saa aluksi tukea. Joskus riittää Kaaripesän työntekijöiden tuki, mutta yleensä tuen tarjoaa jokin muu taho.
– Nuoret ovat aina tervetulleita myös käymään täällä tai soittamaan meille, vaikka se ei virallisesti kuulukaan palveluihimme.
Koponen toivoo Kaaripesän lapsille samaa kuin omille lapsilleen.
– Toivon, että he pärjäisivät omillaan ja olisivat onnellisia siitä, mitä heillä on. Ei tarvitse tavoitella suuria omaisuuksia löytääkseen onnen. Riittää, että osaa pitää huolen itsestään ja tulee toimeen omillaan. Hienoa on aina kuulla siitä, kun joku löytää oman juttunsa.
Koposen korviin kantautuu iloisia ja surullisia tarinoita Kaaripesästä lähteneiden nuorten elämästä.
– Monelle tulee villi kausi 18-vuotiaana. Jotkut eivät pääse siitä yli. Toiset ovat sukeltaneet syvälle ja päätyneet joko vankilaan tai ruumishuoneelle. Nämä uutiset harmittavat, koska tietää, että nuorella olisi ollut mahdollisuus muuhunkin. Jokainen kuitenkin tekee omat valintansa.
– Kuulen myös päinvastaisia kuulumisia. Vaikka lapsuuden lähtökohdat ovat olleet rajut, psyyke on kestänyt. On hankittu koulutus, työpaikka ja saatu perhe. Elämästä on tullut onnellista.
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 8/2019.
