Jos puhuu itsemurhasta, ei tee sitä. Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkosen mukaan tämä väite on myytti. Hänen mukaansa usein tekoa edeltävät puheet tai ainakin viittaukset siihen.
– Tällaisiin puheisiin pitää suhtautua aina vakavasti. Jos epäilee jollakin olevan itsetuhoisia ajatuksia, asiasta pitää kysyä. Jos suoraan kysyminen tuntuu vaikealta, voi koskettaa ja sanoa, onko sinulla kaikki hyvin tai olen huolissani sinusta. Pelkäämme, että asian puheeksi nostaminen lisää itsetuhoisuutta, mutta se ei ole totta. Kysyminen voi avata reitin käsittelemään ongelmia.
Kukkonen tietää, että itsetuhoiset ihmiset saattavat hakeutua toistuvasti päivystyksiin erilaisten vaivojen vuoksi.
– Voi olla esimerkiksi flunssaista oloa tai selkäkipua. Jos lääkärille tai hoitajalle tulee tunne, että tässä ei kaikki täsmää, voi kysyä suoraan itsetuhoisista ajatuksista. Jos ei kysy, eikä potilas kerro olevansa kuoleman vaarassa, hän saattaa päätyä itsemurhaan. Erityisesti itsetuhoiset nuoret toivovat, että aikuinen kysyisi suoraan.
Itsetuhoinen ei hae huomiota
Monet itsetuhoiset ihmiset kärsivät mielenterveyden häiriöstä tai päihdeongelmasta. Näin ei ole kuitenkaan aina.
– Itsemurha saattaa tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, jos elämässä on kasautuneita ongelmia, kuten juuri koettu avioero, työttömyyttä ja taloudellisia huolia. Tällaisten ihmisten tavoittaminen on vaikeaa, koska he eivät ole avun piirissä. Jos he hakeutuvat terveyskeskukseen, hoidoksi saatetaan tarjota masennuslääkkeitä. Itsemurhavaara ei poistu, jos taustalla olevia syitä ei selvitetä, Marena Kukkonen sanoo.
Kukkosen mukaan itsemurhaa yrittäneillä ihmisillä on 60–100-kertainen riski yrittää itsemurhaa uudelleen.
– Itsemurhayritys jää aivojen muistiin. Kun seuraavan kerran kokee sietämätöntä ahdistusta, toimintamalli aktivoituu uudelleen. Jokaisen itsemurhayrityksen jälkeen kynnys toimia samoin madaltuu entisestään. Sen takia ihmisillä saattaa olla toistuvia itsemurhayrityksiä.
Tutkimusten mukaan hoitajat näkevät itsemurhayritykset helposti huomion hakemisena ja muiden manipuloimisena.
– Itsetuhoiset ihmiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei kyse ole siitä. Itsemurhayritykseen päädytään silloin, kun henkinen kipu kasvaa sietämättömäksi. Usein ihminen kertoo, että halusi hetken lepoa ja helpotusta. Kukaan ei sano, että halusi oikeasti kuolla.
Ei historiaa eikä tulevaisuutta
Marena Kukkonen kertoo, että itsemurhaa yrittävät ovat usein dissosiatiivisessa mielentilassa. Itsemurhien ehkäisykeskusta edeltävässä Linity-projektissa oli mukana noin 700 asiakasta, jotka olivat iältään 13–80-vuotiaita. Kaikki tunnistivat tämän tilan.
– Silloin on kuin itsensä ulkopuolella. Saattaa tuntua kuin katsoisi itseään katon rajasta ja mielessä on ajatus, että nyt mennään. Se on pakene ja taistele -tila, jossa rationaalinen ajattelu häviää ja emotionaalinen puoli toimii voimakkaasti. Tuntuu siltä kuin ei olisi historiaa, eikä tulevaisuutta. On vain äärimmäinen ahdistus ja kipu, jota täytyy paeta.
Dissosiatiivinen mielentila voi tulla nopeasti ja kestää parista sekunnista pariin tuntiin. Tämän takia juuri itsemurhaa yrittänyt ihminen saattaa vaikuttaa sekavalta. Hän ei ole läsnä tilanteessa, eikä ajatus toimi normaalisti.
– Akuutissa tilanteessa potilaalta kannattaa kysyä jotakin tai koskettaa. Se saattaa havahduttaa tilasta.
Koska aivojen rationaalinen puolisko on lamaantunut itsemurhayrityksen aikana, tilanteesta jää vain hataria muistikuvia. Kun hoitaja tai lääkäri kysyy, mitä tapahtui, potilas ei välttämättä pysty vastaamaan.
Kukkonen painottaa sitä, ettei itsemurhaa yrittänyttä saa koskaan syyllistää.
– Jos olo on niin tuskainen, että on asettanut itselleen kuolemantuomion, hoitajien ei pidä tuomita lisää. Pahinta, mitä voi sanoa itsemurhaa yrittäneelle on, että meillä olisi täällä oikeitakin potilaita.
Lähes kaikki tuntevat jonkun, joka on yrittänyt itsemurhaa tai tehnyt sen. Siksi hoitajien pitää olla tietoisia omista itsemurhiin liittyvistä tunteistaan.
– Omassa menneisyydessä voi olla jotain, mikä aiheuttaa syyllisyyttä, vihaa tai surua, joka voi hoitotilanteessa projisoitua potilaaseen sanallisesti tai sanattomasti.
Pois kuilun reunalta
Itsemurhaa yrittänyt ihminen tarvitsee empatiaa. Häntä voi auttaa pysymällä itse rauhallisena ja kuuntelemalla.
– Älä mitätöi, tulkitse, väitä vastaan tai piristä, vaan ota tunteet tosissaan. Ole läsnä ja osoita, että välität hänen tilanteestaan. Älä kysy miksi, koska siinä on helposti syyllistävä kaiku. Kysy mieluummin, mitä tähän itsemurhayritykseen liittyi ja mikä sai hänet tuntemaan näin. Ihminen pystyy aina kertomaan tarinaa omasta elämästään. On myytti, etteivät suomalaiset osaisi puhua, Marena Kukkonen sanoo.
– Kannattaa kysyä, miksi kannattaisi elää ja mikä on aiemmin auttanut pääsemään eroon itsetuhoisista ajatuksista, hän jatkaa.
On tärkeää pohtia yhdessä, mitkä asiat elämässä kuormittavat, mitä niille voisi tehdä tai miten niiden kanssa jaksaisi elää. Itsetuhoisen ihmisen pitää oppia tunnistamaan, millaisissa tilanteissa hän saattaa olla itsemurhavaarassa. Näitä tilanteita varten täytyy laatia turvasuunnitelma.
– Se voi sisältää esimerkiksi sen, että ahdistuksen tullessa menee ulos kävelemään, soittaa ystävälle tai katsoo kissavideoita. Voi tehdä mitä tahansa, mikä auttaa pois kuilun reunalta.
Pahimmalla ahdistuksen hetkellä voi turvautua myös lääkärin määräämiin rauhoittaviin lääkkeisiin.
– Niitä ei kannata pitää itsellä kuin pieni määrä, jotta ei tule impulssia tehdä itsemurhaa niiden avulla. Loput voivat olla esimerkiksi läheisen kotona tai kellarissa lukkojen takana. Kun lähtee hakemaan niitä, mieli saattaa rauhoittua matkalla.
Kukkonen korostaa sitä, että ahdistusta pitää helpottaa ajoissa ennen kuin rationaalinen ajattelu heikentyy. Hänen asiakkaansa tunnistavat hetken, jolloin itsetuhoisen käyttäytymisen pystyisi vielä lopettamaan.
– Asiakas saattaa sanoa, että siinä vaiheessa, kun menin metroon tai näin lääkkeet yöpöydällä, olisin vielä voinut keskeyttää toiminnan.
Jos on kerran yrittänyt itsemurhaa, itsetuhoisuuden toimintamallia ei voi poistaa aivoista. Mallin voi kuitenkin korvata uudella toimintamallilla.
Marena Kukkosen mielestä Suomessa on paljon tehtävää itsemurhien ehkäisemiseksi. Miten psykoterapeutti itse jaksaa kohdata vuodesta toiseen itsemurhaa yrittäneitä ihmisiä?
– Tämä työ on samanlaista kuin teho-osastolla. Autamme kaikkia, mutta kaikki eivät selviydy. Toisaalta tässä työssä on hirveästi toivoa. Kun asiak-kaat tulevat meille, he etsivät ulospääsyä itsetuhoisesta käyttäytymisestä. Pelastamme ihmishenkiä yhdessä asiakkaiden kanssa.
Itsemurhat traumatisoivat lähipiiriä
• Itsemurhien määrä on laskenut viime vuosikymmeninä. Vuonna 1990 Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa. Vuonna 2016 oman käden kautta kuoli 787 ihmistä.
• Itsemurhan tehneistä useampi kuin kolme neljästä on mies.
• Miesten itsemurhat jakautuvat tasaisemmin eri ikäryhmiin kuin naisilla. Naisten suurin riski päätyä itsemurhaan on alle 25-vuotiaana.
• Suomalaisten 15–24-vuotiaiden tyttöjen ja nuorten naisten itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa. Samanikäiset pojat ja nuoret miehet ovat sijalla viisi.
• Joka viides itsemurhaan päätyvä on yli 65-vuotias.
• Vuosittain 10 000–40 000 suomalaista yrittää itsemurhaa. Jokaisen ympärillä on 4–6 ihmistä, jotka traumatisoituvat.
