Palliatiivisen eli oireenmukaisen hoidon alalla olemassaolon tuska ja syvä suru ovat jokapäiväisiä, vaikka ilokin on monesti läsnä. Osastoilla, joilla kuolema on tuttu vieras, hoitohenkilökuntaan kohdistuu suuria vaatimuksia. Yksi näistä vaatimuksista on kyky säädellä itsen ja potilaan välisen läheisyyden ja etäisyyden astetta.
– Voidakseni lääkärinä luoda hyvän yhteyden potilaaseen minun on mentävä hänen lähelleen. Tarvitsen kuitenkin myös etäisyyttä, jotta voin tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä.
– Jos etäisyyden ottaminen ei onnistu, palaa helposti loppuun. Toisaalta, jos pysyttelee jatkuvasti etäällä, tulee kyyniseksi, Peter Strang sanoo.
Strang on Karoliinisen instituutin palliatiivisen lääketieteen professori sekä Stockholms Sjukhem -sairaalan palliatiivisen syöpäosaston ylilääkäri. Jo lähes nelikymmenvuotisen lääkärinuransa aikana Strang on omistautunut potilaille, jotka kärsivät kivuista, kuolemanpelosta ja joskus vahvoista syyllisyydentunteista.
– Useimmat nyky-yhteiskunnassa elävät ihmiset eivät ole nähneet kenenkään kuolevan. Kun kuolema sitten tulee lähelle, moni kokee lamauttavaa ahdistusta. Yritän työssäni johdattaa potilaan ja hänen läheisensä pois ahdistuksesta, jotta he löytäisivät sanoja kuvamaan tilannetta ja valmiuksia toimia siinä.
Ammatinvalinnastaan Strang kertoo, että lääkärinopintojensa aikana Uppsalassa hän päätyi harjoittelujaksolle syöpäosastolle enemmän tai vähemmän sattumalta. Sen jälkeen erikoistuminen onkologiaan ja kivunlievitykseen on ollut tietoinen valinta.
– Syöpäosasto vaatii yhdistelmää lääketieteellistä ja teknistä osaamista, joka kiinnosti minua jo varhain. Monille voi olla vaikeaa nähdä itsensä työskentelemässä ainoastaan syöpäpotilaiden kanssa, mutta minulle se sopi hyvin alusta alkaen. Suuri osa syöpäpotilaistahan itse asiassa voidaan parantaa, ja huomasin, että työskentelen mielelläni myös heidän parissaan, jotka eivät parane.
Yksinäisyys pahentaa kipua
Vuosien mittaan Peter Strang on tavannut ja seurannut suurta määrää ihmisiä näiden viimeisten viikkojen aikana. Syöpää sairastavien lisäksi hän on työskennellyt myös muita kuolemaan johtavia sairauksia kuten ALSia, sydämen vajaatoimintaa tai vaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastavien ihmisten kanssa. Tällaisessa työssä tarvitaan kykyä käsitellä psykologisesti haastavia tilanteita.
– Pidän etuna sitä, että kontaktissa potilaan kanssa ollaan pidempään kuin on tavallista monilla muilla erikoisaloilla. Edellytyksenä tietysti on se, että pitää ihmisistä.
Peter Strang nostaa esiin monia todellisia esimerkkejä siitä, miten erilaiset ihmiset ja heidän omaisensa ovat reagoineet vaikeisiin tilanteisiin. Kuolemansairailla potilailla on usein keskeneräisiä asioita lähimpiensä kanssa. Strang viittaa tutkimuksiin, jotka osoittavat, että syyllisyydentunteet ja yksinäisyys pahentavat fyysistä kipua.
– Lääkärinkoulutuksessa puhutaan edelleen aivan liian vähän eksistentiaalisesta olemassaolon ahdistuksesta, syyllisyydentunteista ja rikki menneistä perhesuhteista. Nämä aiheuttavat usein potilaille suurta kärsimystä elämän loppuvaiheessa. Meillä hoitotyön tekijöillä on tärkeä rooli siinä, miten hienotunteisesti voimme toimia välittäjinä potilaan ja hänen läheistensä välillä.
Strang korostaa, että eksistentiaalisia keskusteluja kuolemansairaan kanssa voi hyvin käydä ilman psykologin koulutusta.
– Se riittää, että katselee valokuvia potilaan elämän varrelta ja antaa potilaan vetää itse elämäänsä yhteen. Harva kuolemansairas pystyy itse huomaamaan sitä, että elämässä on kaikesta huolimatta ollut paljon sisältöä, vaikka se tuntuukin kuluneen liian nopeasti.
Moni toivoo ihmelääkettä
Kuolemansairailla ihmisillä on suuri määrä erilaisia tietoisia ja tiedostamattomia strategioita kuolemanpelon käsittelemiseen. Tavallinen suojamekanismi on ajatus pelastajasta, joka saapuu jostakin viime hetkellä.
– Potilas saattaa nostaa lääkärinsä jalustalle. Tämä voi tuntua hoitajista kummalliselta, mutta potilas taistelee hengestään ja asettaa kaiken toivonsa siihen, että lääkäri pelastaisi hänet.
Potilas saattaa myös ripustautua ajatukseen ihmelääkkeestä.
– Tietyt potilaat eivät halua luottaa tutkimukseen perustuvaan lääketieteeseen, vaan he haluavat jotakin, joka tuntuu ihmeeltä. Olen käynyt potilaiden kanssa monia keskusteluja hain-eväpillereistä ja muista vaihtoehtoisista valmisteista. Se on lääkärille vaikea tilanne, erityisesti jos potilas ei halua jatkaa lääkärin määräämää hoitoa vaan panee kaiken uskonsa johonkin ihmelääkkeeseen.
Päivittäisen aktiivisen tutkijan ja ylilääkärintyönsä lisäksi Peter Strang on kirjoittanut kymmenkunta kirjaa, sekä faktaa että fiktiota. Kirjoja yhdistävä teema on elämän loppuaika ja kuoleman väistämättömyys.
Tekeillä on myös uusi kirja yhteistyössä uskontopsykologian professori Owe Wikströmin kanssa. Kirjan työnimi on “Den ofrånkomliga gåtan” (Tie, jolta ei ole paluuta), ja kirjan on tarkoitus ilmestyä syksyllä.
– Sekä minä että Owe olemme kirjoittaneet eksistentiaalisia oppikirjoja, mutta tämä kirja on enemmänkin meidän keskinäistämme dialogia, jossa liikumme melko henkilökohtaisella tasolla. Owe on kristitty ja hän on pohtinut asiaa paljon, kun taas minä olen agnostikko, ja oma kuvani kuolemasta on aika valoisa, Peter Strang sanoo.
Peter Strang
- Syntyi 1957 Kokkolassa.
- Kirjoitti ylioppilaaksi 1976.
- Valmistui lääkäriksi Uppsalan yliopistosta 1982.
- Ruotsin ensimmäinen palliatiivisen lääketieteen professori vuonna 1997.
- On kirjoittanut muun muassa kirjat Livsglädjen och det djupa allvaret (2007), Så länge vi lever (2013), Att höra till. Om ensamhet och gemenskap (2014) ja I skuggan av sommaren (2017).
- Luennoi SuPerin ruotsinkielisillä opintopäivillä Vaasassa 8. huhtikuuta.
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 6–7/2019.
