Pienenä Samuel Korkeakoski oli hiljainen poika. Muille puhuminen ei tuntunut helpolta. Teini-iässä hän kokeili päiväkirjan kirjoittamista, jotta voisi ilmaista jotenkin omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Sanoista muodostui riimejä ja niistä räppejä.
– Kiinnostuin rap-musiikista jo ala-asteella. Yläasteikäisenä aloin räpätä kavereiden kanssa. Etsimme netistä biittejä ja teimme freestyle räppiä.
Freestyle rap tarkoittaa räppäämistä, jossa riimit keksitään samaan aikaan kun räpätään. Toki Samuelilla oli yläasteikäisenä riimejä jo valmiiksi mielessään, koska hän oli kirjoitellut niitä tietokoneella ylös.
Friistailaaminen johti siihen, että pojat päättivät tehdä musiikkia enemmän tosissaan. Syntyi kolmen pojan räppiyhtye Ryövärit, joka teki omaa musiikkia ja alkoi saada myös keikkoja. Levytyssopimus allekirjoitettiin vuonna 2018.
– Ajauduimme erimielisyyksiin vuosi sitten kesällä ja porukkamme hajosi. Levyä ei syntynyt ja sopimus purettiin. Tuntui siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Käsittelin tunteitani jälleen kirjoittamalla riimejä.
Pelon voi voittaa
Eräs Samuel Korkeakosken kaveri heitti ilmaan ehdotuksen, että mitä jos hän räppäisi yksin. Samuel torjui aluksi ajatuksen, mutta otti sitten yhteyttä tuttuunsa, joka voisi hoitaa tekniikkapuolen. Vuoden yhteistyön jälkeen syntyi neljän kappaleen minialbumi Kuninkaan kirjat. Samuel käyttää artistinimeä Samuelk.
– Albumin nimi tulee Raamatusta. Luin kerran Vanhasta testamentista kiehtovan tarinan kahdesta profeetasta, jotka olivat valmiita uhraamaan kaiken saavuttaakseen tavoitteensa. Sitä lukiessa oivalsin että minäkin voin tehdä mitä haluan ja tavoitella unelmaani.
Samuel korostaa sitä, ettei levy perustu sen enempää Raamattuun.
– En ole kirkossakävijä, enkä lue usein Raamattua. Uskon hyvään ja pahaan sekä siihen, että on olemassa jotain, kun elämä päättyy.
Samuel haluaa käsitellä räpissään kaikkea, mitä hänen elämässään tapahtuu. Aiheina ovat olleet kavereiden kanssa tehdyt kivat reissut, mutta myös elämässä vastaan tulleet ahdistavat tilanteet, kuten tärkeän ihmisen lähtö viereltä. Rap-musiikki tarjoaa hänelle kanavan purkaa kaikki tunteet.
– Sen avulla huudan, itken ja raivoan. Pystyn tuomaan esiin kaiken sen, mitä on mielen päällä.
Vaikka tunteet olisivat suuria, Samuel haluaa tuoda ne esiin.
– Jos en kirjoita kokemuksistani, se ei ole aitoa. Joskus avoimuus tuntuu pelottavalta, mutta olen valmis siihen. Pelko on vain tunne, jonka voi voittaa.
Älä pidä liikaa asioita sisälläsi
Kuninkaan kirjat -minialbumin kappaleet ovat kuin otteita Samuel Korkeakosken päiväkirjasta.
– Kirjoittaminen on ollut minulle suuri apu. Se tuntuu usein samalta kuin puhuisi asioistaan ystävälle. Suosittelen kirjoittamista kaikille, jotka kokevat puhumisen vaikeana.
Tapoja on monia. Voi kirjoittaa perinteistä päiväkirjaa, runoja tai vaikkapa riimejä. Sisällään ei kannata pitää liikaa asioita.
Samuel ei halua kirjoittaa pakonomaisesti, vaan ainoastaan silloin, kun hänellä on jotain sanottavaa. Sananvapaus on hänelle tärkeä asia.
– Haluan tuoda räpissä näkemyksiäni esiin. Haastan itseäni kirjoittajana. Pyrin kasvattamaan sanavarastoani lukemalla erilaisia tekstejä, esimerkiksi runous on hienoa. Kun kuulen yllättävän sanan, yritän keksiä siihen sopivan riimin.
Samuel uskoo, että Ryövärit-yhtyeen hajoaminen johti lopulta hyvään. Hän kokee räpin kirjoittamisen helpommaksi yksin kuin porukassa.
– Voin tehdä biisejä omassa rauhassa. Muiden kanssa kirjoittaminen tuntui välillä pakonomaiselta.
Samuel sanoo, ettei ole koskaan erityisemmin opiskellut musiikkia ja räppäämistä. Kaikki osaaminen on tullut omalla harjoittelulla.
Lojaalisuus on osa minua
Samuel Korkeakoski on valmis tekemään paljon töitä unelmiensa eteen. Hän aikoo katsoa, miten pitkälle hän pääsee rap-musiikin parissa.
Räppäri ei kuitenkaan halua rakentaa elämäänsä yhden kortin varaan. Tuleville vuosille on useita tavoitteita: yksi niistä on valmistua lähihoitajaksi vuoden päästä Porvoon Careeriasta.
Sosiaali- ja terveysala oli Samuelille luonteva valinta. Hänen suvussaan on useampi lähihoitaja, joten työstä oli jo entuudestaan jonkinlainen käsitys.
– Äitini on lähihoitaja, mutta hän ei ole koskaan puhunut työstä minulle juuri mitään. Kun kerroin, että olen kiinnostunut hoitotyöstä, hän kehotti miettimään, tuntuuko ala oikealta.
Samuel sanoo tehneensä lopullisen päätöksen itse.
– Haluan auttaa muita, ja lähihoitajana se on mahdollista. Lojaalisuus ja muiden kunnioittaminen on aina ollut osa minua. Opintojen myötä auttamisen halu on kasvanut entisestään. Esimerkiksi jos osuisin kolaripaikalle, en miettisi, kuka menee auttamaan, vaan menisin itse.
Sairaanhoidon taidoista on apua
Tänä syksynä Samuel Korkeakoski aloittaa sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaopinnot. Toisena kiinnostavana vaihtoehtona oli mielenterveys- ja päihdetyö.
– Painin näiden kahden vaihtoehdon välillä pitkään. Valitsin sairaanhoidon, koska en tiedä, mitä teen kymmenen vuoden kuluttua. Saatan hakea opiskelemaan palomieheksi, joten siinä työssä on etua sairaanhoidon taidoista.
Samuel tietää, että lähihoitajatutkinto on yksi parhaista tutkinnoista, jos haluaa jatkaa opintoja Pelastusopistossa. Hänen mukaansa toinen sopiva pohjakoulutus on talonrakentajan tutkinto.
Pelastusopiston pääsykokeet vaativat huippukuntoa. Ne motivoivat Samuelia pitämään huolta itsestään.
– Muut osa-alueet ovat jo kunnossa, mutta Cooperin testi vaatii vielä juoksutreeniä. Minulla on aikaa treenata, sillä lähihoitajaopintojen jälkeen tammikuussa 2021 menen armeijaan.
Samuelin mielestä lähihoitajakoulutus on hyvä pohjakoulutus, josta on helppo ponnistaa jatko-opintoihin. Se myös opettaa elämästä paljon. Lisäksi etuna on se, että työllistyminen alalle on lähes sataprosenttisen varmaa.
– Voin suositella lähihoitajakoulutusta kaikille, jotka vähänkin harkitsevat alaa.
Vammaistyössä saa olla oma itsensä
Samuel Korkeakoski opiskelee lähihoitajaksi monimuoto-opiskelijana. Lähiopetusta ei ole joka päivä, mikä mahdollistaa työssäkäynnin.
– Teen sijaisuuksia kehitysvammaisten ryhmäkodissa ja päivätoimintakeskuksessa. Saatan tehdä aamulla opiskelutehtäviä ja mennä illaksi töihin. Tällainen opiskelu sopii minulle, sillä en opi vain paikallaan istumalla.
Samuel on työskennellyt kehitysvammaisten parissa hieman yli vuoden. Hänellä ei ollut entuudestaan kokemusta kehitysvammatyöstä.
– Olin aluksi epäluuloinen kaikkea kohtaan. Kun tutustuin ryhmäkodin asukkaisiin ja päivätoimintakeskuksen kävijöihin, tajusin, että kehitysvammaiset ovat tavallisia ihmisiä. He ovat vain jollain tavalla erilaisia ja tarvitsevat apua muita enemmän. Heitä aidompia ihmisiä ei olekaan.
Alkujännityksen jälkeen työ on tuntunut mielekkäältä.
– Vammaistyö ei edes tunnu työltä. Työpäivät ovat täynnä yhdessä tekemistä ja olemista. Autan ihmisiä kaikessa siinä, missä he tarvitsevat apua.
Päivätoimintakeskuksessa on toisinaan tilaustöitä, jolloin esimerkiksi pakataan ruuveja tai tuttipulloja pusseihin. Kun työtilauksia ei ole, päivätoimintakeskuksen porukka keksii muuta tekemistä.
Ryhmäkodissa ohjaajan työ on arkisissa asioissa ohjaamista ja auttamista. Kesäaikaan kodissa tehdään kaikki ruoat itse. Muina aikoina lounas tulee vanhainkodilta, mutta muut ateriat valmistetaan porukalla.
– Ryhmäkodissa asuu useita innokkaita ruoanlaittajia. Eräs asukkaista on käynyt kokkikoulun. En ole koskaan tavannut ketään muuta, joka tykkää yhtä paljon kuoria perunoita ja sipuleita.
Samuel kertoo oppivansa töissä edelleen lähes joka päivä jotakin uutta. Hienoa työssä on se, että kehitysvammaisten parissa saa olla oma itsensä.
– Olen oppinut paljon siitä, millainen ihminen olen. Samoin olen ymmärtänyt, mitä muiden ihmisten kunnioittaminen merkitsee.
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 9/2019.
