”Vaihdoin vuonna 2016 työni rakennusalalla lähihoitajan työhön. Nykyään työni ei ole vain fyysisesti kuormittavaa, vaan se vaatii myös henkisiä voimavaroja. Työpaikkani on 20-70 -vuotiaiden, kehitysvammaisten ja autismikirjon asukkaiden koti. Opin heiltä jatkuvasti paljon, sillä asukkaat antavat palautetta tässä työssä heti ja suoraan.
Tärkein saamani oppi on, että jokainen meistä on eri tavalla herkkä. Koska kaikki asukkaat eivät pysty kommunikoimaan puheella, olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan eleitä ja ilmeitä. Teenkin työni koko ajan tarkkaillen ja huomioiden niissä tapahtuvia muutoksia. Aistiherkälle ihmiselle esimerkiksi sähköhammasharjan surina, liian suuriksi pilkotut vihannekset, jatkuva meteli, suihkussa käynti tai tuuli voivat aiheuttaa kipuaistimuksen, ahdistusta, kärsimystä tai tilanteen, josta ei pääse eteenpäin ilman, että asiaa pyritään mahdollisuuksien mukaan jollakin tavalla muuttamaan.
Toisaalta olen oppinut tarkkailemaan myös ilon ja onnellisuuden tunteita. Kun eräs asukas tarttuu käteeni ja läiskäyttää sillä otsaansa se tarkoittaa, että hän on onnellinen. En ymmärtäisi elettä, jos en olisi seurannut hänen toimintaansa ja antanut asukkaan kertoa minulle elein, mitä hän tarkoittaa. Hyvin pienet asiat voivat tuoda asukkaille hyvää mieltä, yleensä ne ovat yhdessä vietettyjä hetkiä, jotka saattavat hoitajalle tuntua aivan arkipäiväisiltä. Esimerkiksi television katselu yhdessä voi tuoda asukkaalle paljon ilon tunteita.
Ajattelen, että tämä työ on laajentanut ajatusmaailmaani, auttanut minua ymmärtämään ihmisyyttä ja sen uskomatonta moninaisuutta.
Kun olen keskittynyt kuuntelemaan herkkyyttä, huomaan sen myös itsessäni. Huomioin omat aistiärsykkeeni ja kuormitukseni ja annan itselleni aikaa levätä ja palautua. Haluan olla itseäni kohtaan samalla tavalla kärsivällinen ja tarkkaavainen, kuin olen muille työpaikallani.”
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Lastenhoitaja Marjo Viitalahti: ”Nauti myös eteen tulevista kuralammikoista”
