Minna March pulahtaa työpäivän jälkeen Tyyneen valtamereen. Se kuuluu hänen arkirutiineihinsa. Elämän iloina ovat myös snorklaus ja surffaus. Minna on palannut täksi talveksi Australiaan, Batemans Bayhin.
– Asuin perheeni kanssa tällä seudulla kahdeksan vuotta. Viimeiset kymmenisen vuotta olen asunut Suomessa. Tulin tänne lokakuussa työlomalle ja aion olla toukokuun loppuun saakka.
Australiaan palaaminen oli helppoa, koska hänellä on kaksoiskansalaisuus.
– Olen käynyt täällä vuosittain aina muutaman viikon kerrallaan. Sitten päätin, että haluan olla vähän pidemmän aikaa. Etsin työpaikan ja lapseni hankkivat minulle asunnon. Kaikki järjestyi helposti.
Minna tietää, ettei Australiaan muuttaminen ilman kansalaisuutta ole helppoa, vaikka maassa on työvoimapula hoitoalalla. Nuorten on helpompi saada työlupia kuin iäkkäämpien. Minna sai aikanaan kansalaisuuden, koska oli naimisissa australialaisen miehen kanssa.
– Tapasin mieheni lukioikäisenä mansikkatilalla Laukaassa, jonne me molemmat olimme päätyneet kesätöihin. Nuori, hölmö sydämeni, seikkailunhaluni ja suuri rakkautemme veivät minut maapallon toiselle puolelle.
Aikaa työhön on riittävästi
Minna työskentelee yksityisen yrityksen kautta kehitysvammaisen nuoren kotona. Hänen mukaansa työ on hyvin samanlaista kuin Suomessa, jossa hän on työskennellyt viimeiset kolme vuotta kehitysvammaisten hoitokodissa Jyväskylässä.
– Erona on, että täällä työvuorossa on aina kaksi hoitajaa, vaikka hoidamme vain yhtä lasta. Toisaalta koko työvuoroksi riittää tekemistä. Perushoidon lisäksi työhön kuuluu kotikoulun pitämistä, fysioterapian ohjaamista, aistihetkiä ja kodinhoidollisia töitä.
Minnan mielestä kummassakin maassa kehitysvammaisten palvelut ovat erinomaiset. Hän uskoo sen olevan aktiivisten omaisjärjestöjen vaikutustyön tulosta. Australiassa kehitysvammaiset saavat palvelut kotiin tai he asuvat ryhmäkodeissa. Laitoshoito on purettu kokonaan.
– Täällä satsataan koulunkäymiseen riippumatta kehitysvammaisuuden tasosta. Saamme koulusta tarkat ohjeet tehtävistä. Vaikka nuori ei kommunikoi sanoin, hän voi osallistua tehtävien tekemiseen eri aisteilla. Tehtävät palautetaan opettajalle esimerkiksi taidetöinä tai pidämme päiväkirjaa tehdyistä asioista.
Perehdytys työhön on ollut perusteellinen.
– Suoritin useita online-kursseja ennen kuin sain aloittaa työt. Kurssien aiheena olivat muun muassa vammaisten oikeudet, epilepsia, peg-ruokinta, lääkitys ja käsihygienia.
Elämää eri vinkkeleistä
Minna kertoo, että Australiassa on kolmiportainen terveydenhoitoalan koulutus. Hoitoapulaiseksi pääsee lyhyen kurssin jälkeen. Lähihoitajatutkintoa vastaa enrolled nurse -koulutus. Sairaanhoitajaksi opiskellaan yliopistossa.
Kun Minna muutti Australiaan vuonna 1988, hän oli opiskellut Suomessa puolitoista vuotta kestäneen mielisairaanhoitajatutkinnon ja oli ehtinyt työskennellä pari vuotta mielisairaalassa.
– Täällä tutkintoani ei tunneta. Mielenterveystyötä tekevät psykiatriset sairaanhoitajat. Olin aluksi kotiäitinä. Sitten asuimme Suomessa muutaman vuoden, jolloin työskentelin taas hoitajana. Kun palasimme Australiaan, opiskelin psykologian kandidaatiksi. Tein aluksi kriisityötä naisten turvakodissa ja valmistumisen jälkeen työskentelin lastensuojelussa.
Kun Minnan lapset kasvoivat aikuisiksi, häntä alkoi vaivata ikävä Suomeen. Hän päätti vuonna 2012 tulla kotimaahansa vähäksi aikaa, mutta aika venyikin vuosiksi. Hän teki sosiaalityöntekijän ja koulukuraattorin sijaisuuksia, mutta psykologian kandidaatin papereilla oli mahdotonta saada vakituista työpaikkaa.
– Päädyin Suomessa kehitysvamma-alalle ja opiskelin kehitysvamma-alan ammattitutkinnon. Olen aina halunnut olla työn ytimessä, lähellä ihmistä. En ole kovin urasuuntautunut. Haaveenani on vielä päästä tutustumaan vanhustyöhön. Sitten olen nähnyt ihmisen elämää eri vinkkeleistä.
Lue myös:
Lähihoitajat maailmalla: Ulkomailla työskentely vaatii valmistautumista
