Kun koronapandemia vuosi sitten keväällä puhkesi, tilanteen laajuutta ja kestoa ei osannut arvata kukaan. Moni uskoi taudin väistyvän nopeasti, ja työt jatkuivat kuten ennenkin. Jotkut olivat epäuskoisia, että tilanne oli edes mahdollinen.
Näin ainakin Keski-Suomessa, Laukaan ja Äänekosken kotihoitoyksiköissä, joissa käynnissä olleen kotihoidon kehittämishankkeeseen lisättiin pandemiakysely. Palvelumuotoilua kotihoitoon -hankkeen (PaMu-hanke) kyselyn tulosten mukaan koronapandemian vaikutukset alkoivat näkyä kotihoidossa esimiesten mukaan noin viikossa ja työntekijöiden mukaan muutamassa viikossa.
Poikkeuksellinen vuosi nosti esiin kotihoidon, jopa sosiaalipalvelujen toissijaisuuden, sanoo hankkeen projektipäällikkö Eija Janhunen.
– Kun terveyskeskukset ja erikoissairaanhoito saivat asteittain täsmentyneitä ohjeita, miten pandemian eri vaiheissa toimitaan, vanhuspalveluiden ohjeistukset vaihtelivat sisällöllisesti ja ajallisesti. Ja kun huoltovarmuuskeskuksesta paljastui vanhentuneita suojaimia, jotka eivät täyttäneet standardeja, niiden katsottiin kelpaavan kuitenkin sosiaalihuollon käyttöön.
Työn arvostuksesta kertoo jotain sekin, että siinä missä hoivakotien työntekijät saivat koronarokotteet ensimmäisten joukossa heti alkuvuodesta, useimmissa kunnissa kotihoidon työntekijät odottavat yhä omaa vuoroaan.
Korona toi uskalluksen muutokseen
Jyväskylän ammattikorkeakoulun PaMu-hankkeen selvitys on ensimmäisiä, jossa on tarkasteltu pandemian vaikutuksia käytännön kotihoitotyöhön. Se on syntynyt hankkeen varsinaisten tavoitteiden ulkopuolella. Toissa vuonna alkaneessa hankkeessa on kehitetty kotihoidossa työskentelevien hoitajien ammattitaitoa.
Korona ei muuttanut hankkeen suuntaa mutta vauhditti sitä, sanoo hankkeen asiantuntija, gerontologi ja tutkija Aila Pikkarainen.
Tutkijoiden kuva kotihoidossa tehtävästä työstä ei ollut liian ruusuinen.
– Jo alussa huomasimme, että kotihoidossa työhön suhtaudutaan jokapäiväisenä selviytymistaisteluna. Puhutaan, että selvittiin tästä päivästä, ja että taas tuli ongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Se ei ole hedelmällinen ilmapiiri työn kehittämiselle,
Tyypillistä on myös ristiriitapuhe eli ”toisaalta mutta toisaalta”-puhe, joka korostuu esimiesten ja johdon kuvauksissa.
– Sanotaan, että kotihoito ja sen työntekijät ovat kunnan tai kaupungin peruspilari. Kuitenkin samaan aikaan joudutaan tekemään päätöksiä tätä näkemystä vastaan. Kun työntekijä tuo esiin jonkin epäkohdan tai haasteen, se tunnistetaan ja myönnetään, mutta sisukas ratkaisuihin tarttuminen hukkuu päivittäisten selviytymistehtävien ratkaisemiseen.
Kuulostaako tutulta? Sama puheenparsi toistuu tutkijoiden mukaan työyhteisöstä ja kunnasta toiseen.
– Suomen karttaan voi tökätä nuppineulan ihan mihin tahansa kohtaa, kotihoidossa keskustellaan joka paikassa täysin samoista asioista, Eija Janhunen sanoo.
Hanke todisti, että kotihoitoa pystytään kehittämään myös poikkeusoloissa, tai ehkä juuri niiden ansiosta.
– Korona ei lamaannuttanut kaikkea vaan toi myös paljon myönteistä. Työntekijät uskalsivat hypätä muutokseen ja osa koko henkilökunnasta jaksoi jopa paremmin, ainakin hetkellisesti. Talkoohenki ja yhteen hiileen puhaltaminen korostuivat koronakriisin alussa, sanoo Aila Pikkarainen.
Työntekijät odottavat paluuta normaaliin
Äänekoskella lähihoitajana työskentelevä Anne-Maria Kankainen näkee niin ikään korona-ajan tuoneen jotain myönteistä uutta kotihoitoon. Jos jotakin, niin se on vahvistanut työntekijöiden yhteishenkeä.
– On helpompi vetää yhtä köyttä, kun tietää, että olemme kaikki samassa jamassa. Nyt kun vaikeaa aikaa on käyty yhdessä läpi, ehkä pienempiin vaikeuksiin ei enää reagoida yhtä herkästi, kun tiedetään, että huonomminkin voisi mennä.
Anne-Marialla on pandemian ajalta työkokemusta niin kotipalvelusta kuin kotiutustiimistä. Hänen tiedossaan ei ole, että henkilökunnasta tai asiakkaista kukaan olisi saanut koronavirustartuntaa. Altistuksia on ollut ja ne ovat aiheuttaneet oman vaivansa, mutta sairastumisilta on vältytty yli vuosi.
Koronarokotusten edetessä työpaikalla on varovaisesti alettu puhua koronan jälkeisestä ajasta.
– Moni odottaa pääsevänsä eroon maskeista, toisille siitä on tullut tuttu ja turvallinen väline, jonka käyttöä haluttaisiin jatkaa.
Anne-Maria odottaa itse eniten sitä, että seniorikeskukset aukeaisivat ja eristyksissä eläneet vanhukset pääsisivät takaisin ihmisten pariin.
– Odotan, että saamme tehdä työtä sillä tavalla kuin olemme sitä tottuneet tekemään, asiakkaat näkevät taas meidän kasvomme ja ilmeemme, ja pääsemme asiakkaiden lähelle ihan fyysisestikin.
Kotihoito tarvitsee oman exit-suunnitelmansa
Pa-Mu-hankkeen Eija Janhunen toivoo, että kulunut vuosi olisi havahduttanut huomaamaan, kuinka helposti ikääntyneet on koronan nimissä eristetty omiin oloihinsa ilman sosiaalisia kontakteja.
– Miten ratkaistaisiin se, että he ovat meidän yhteiskuntamme keskellä eivätkä koronan nimissä eristettyinä jonnekin? Paluun koronasta pitää olla suunnitelmallinen, paluu johonkin uuteen, jossa otetaan hyvät käytännöt korona-ajasta mutta ei palata vanhoihin huonoihin käytäntöihin.
Kunnissa muutoksiin suhtaudutaan varovaisesti. Isoja uudistuksia ei haluta tai uskalleta lähteä tekemään ennen kuin tiedetään, mitä pitkään odotettu sote-uudistus tuo tullessaan. Lisäksi muutokset jumittuvat usein byrokratian rattaisiin tai vanhojen rakenteiden sisään.
– Puurolautanen voi vaatia isoja lautakuntapäätöksiä.
Huolestuttavia viestejä kaikuu myös kotihoidon ikääntyneiltä asiakkailta, joita korona-aikaan on pyritty kaikin tavoin suojelemaan.
– Mikä on se elämä, johon heitä on säästetty? Ikäihmisten viesti kentältä on, että osa heistä on todella väsyneitä. He odottavat jo ennemmin poispääsyä kuin koronan päättymistä, sanoo Aila Pikkarainen.
