Halu olla pienemmän puolella, auttaa ja tehdä omien arvojen mukaista työtä. Nämä sanat toistuivat keski-ikäisten lähihoitajaopiskelijoiden, aikuisten alanvaihtajien, puheissa.
– Opiskelijat kertoivat jo nuoruudessa ilmenneestä vahvasta hoivavietistä. Jokin mutka matkassa vei kuitenkin nuorena opiskelemaan jotakin muuta kuin sitä, mikä oli aidointa itseä, sanoo ammattipisto Gradiassa Jyväskylässä lehtorina toimiva Helena Taskinen. Taskisen väitöstutkimus perustuu neljääntoista haastatteluun, joissa keski-ikäisenä lähihoitajakoulutukseen hakeneet kertoivat, mitä koulutus ja ammatinvalinta heille merkitsivät ja miksi ja miten he olivat tähän valintaan päätyneet. Haastattelut tehtiin 2010-luvun lopussa.
Taskisen haastattelemat aikuisopiskelijat eivät katselleet tulevaa ammattiaan ruusunpunaisten lasien läpi. Kaikki olivat läpäisseet pääsy- ja soveltuvuuskokeet ja aloittaneet opinnot. Monilla oli jo ensimmäinen työssäoppimisen jaksokin takanaan. Kuva lähihoitajan työstä oli realistinen.
Mä luulen, että mulla on ollu se koko ajan siellä taustalla. Mutta mä oon koko ajan väkiste painanu sitä alas. Että nyt mä pääsen toteuttamaan sitä. Mulla on vähä niinku semmonen tunne, että nyt mä pääsen vapaaks.
Taskinen kuvaa väitöskirjassaan urasiirtymän merkitystä viiden tarinatyypin avulla. Niistä ensimmäinen kertoo aidon minuuden selkiytymisestä. Tarinakirjon toisessa päässä taas on kyse ahdingosta, arvottomuuden tunteista ja pakon edessä tehdyistä ratkaisuista.
Hoivavietti yllätti tutkijan
Opiskelijoiden tarinat minuuden selkiytymisestä olivat kasvutarinoita. Edellisessä työssä itsensä toteuttaminen ei ollut onnistunut. Kriisit ja muut vastaan tulleet haasteet olivat ajaneet pohtimaan tarkemmin omia arvoja ja elämänkulkua. Viimein muutoksen vaatima päättäväisyys löytyi.
– Aidon minuuden selkiytyminen -tarinatyyppiin kuuluvat opiskelijat liikuttuivat kovasti kertoessaan, että olivat viimein päässeet opiskelemaan sellaiselle alalle ja tekemään sellaista työtä, joka kiinnostaa ja motivoi oikeasti, Taskinen kertoo.
Hän sanoo ihmetelleensä tutkimusta tehdessään hoivaviettiä ja sen voimakkuutta. Mistä halu auttaa muita kumpuaa – perimästä, persoonallisuudesta vai ympäristöstä?
– Halu auttaa ja olla heikomman puolella oli joka tapauksessa ollut monilla opiskelijoilla mukana lapsesta saakka, ja se eli vahvana vielä keski-iässäkin.
Heräs kehitysvammasten kanssa toimiessa semmonen ääretön palo päästä niinku heidän kanssa tekemään työtä. Hyvän arjen puolesta.
– Eräs kertojista oli lähtenyt nuorena tekniselle alalle ja tehnyt pitkään asiantuntijatyötä. Koko ajan hän oli kuitenkin kaivannut ihmisten kanssa tehtävään, toisten auttamiseen tähtäävään työhön. Elämästä oli puuttunut jokin palanen. Sen löydyttyä kertoja tunsi olevansa vapaa, Taskinen kuvailee.
Vapauden ja omien arvojen löytämien oli talouttakin tärkeämpää. Eräs haastateltu suunnitteli asuntonsa myymistä ja muuttoa pienempään saadakseen opinnot rahoitettua. Moni tarvitsi kuitenkin yhteiskunnan tukea opintoihinsa.
Opiskelijat olivat usein perheellisiä, joten muutos kosketti muitakin kuin heitä itseään.
– Eräs opiskelija kertoi käyneensä pitkät neuvottelut puolison kanssa ennen kuin yksimielisyys alan vaihdosta löytyi. Oli kuulemma hymy venynyt korviin asti, kun kertoja pääsi viimein naputtelemaan hakemusta lähihoitajaopintoihin, Taskinen kuvailee.
Kriisi toi muutoksen
Vahva sisäinen motivaatio lähihoitajan työhön oli pääosassa myös merkityksellisyyden löytäminen -tarinatyypissä. Motivaatio ei kuitenkaan ollut kulkenut mukana aina, vaan se oli seurausta kriisin aiheuttamasta muutoksesta.
– Oli tehty mielekkäänä ja arvokkaana pidettyä työtä, mutta sitten elämässä tapahtui jotakin, joka muutti arvomaailman. Entinen työ alkoi tuntua tyhjältä, Taskinen selittää.
Tuli se, että tässä minun työssä ei oo oikeestaan mitää järkee. Et kaikista tärkeintä on saaha vaan tavaraa paikalle hyllyy hirveetä vauhtii, että ihmiset ostas enemmän.
Esimerkistä käy kaupan alan johtotehtävissä työskennellyt henkilö, joka oli pätevä ja osaava työssään. Muutoksen tarve ei lähtenyt työstä vaan perhe-elämän tragediasta.
– Paljastui, että oma lapsi käytti huumeita. Sen jälkeen työ kaupan alalla alkoi tuntua joutavalta laatikoiden siirtelyltä.
Pakko tehdä jotakin
Taskisen aineistosta löytyy myös toisenlaisia tarinoita – sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä arvojen ja ihanteiden toteutumisen tai vapautumisen kanssa.
Välttämättömän valinnan tekeminen -tarinatyypissä olennaista oli selviytyminen: piti tehdä jotain elämään ilmaantuneen ongelman ratkaisemiseksi. Usein tuo ongelma oli työttömyys.
– Tämä ryhmä suretti eniten. Ihmiset olivat pudonneet jollakin tavalla kyydistä, oli esimerkiksi työttömyyttä tai sen uhkaa. Lähihoitajan työ ei kiinnostanut sinänsä, mutta tiedettiin, että alalta saisi varmasti töitä, ja niin selviydyttäisiin taas vähän matkaa eteenpäin.
Kertomuksia leimasivat kokemukset turvattomuudesta ja näköalattomuudesta, voimattomuuden ja arvottomuuden tunteet sekä taloudellinen ahdinko.
Olin niin väsynyt, ja niin jotenkin poikki. Niin et miten, kuka mut haluaa ees mihinkään. Et olin jotenkin maassa kaikilta osin.
– Kertojilla ei ollut hakuvaiheessa selkeää käsitystä siitä, mitä lähihoitajan työ on ja mitä se vaatii. Ala ei kiinnostanut sinänsä, eikö omasta soveltuvuudestakaan ollut selvää kuvaa.
Lähihoitajakoulutukseen haettiin usein kiireessä ja ohjattuna, ilman omaa halua tai harkintaa.
– Ohjaaja saattoi olla entinen työnantaja, joka oli sattumoisin huomannut lehdestä opintohaun alkaneen.
Tilanteeseen vaikutti myös haastattelujen tekoaikaan voimassa ollut niin sanottu aktiivimalli, jonka tavoitteena oli saada työttömät hakemaan entistä aktiivisemmin työtä tai koulutusta. Työttömyyskorvausta leikattiin, jos aktiivisuusehto ei täyttynyt.
No se tuli vähän niinku puskista. Alussa se oli vähän semmonen viimenen oljenkorsi, et jotain on löydettävä.
Tehokas aikuisten uraohjaus olisi Taskisen mukaan auttanut näitä opiskelijoita miettimään tarkemmin itselle parhaiten sopivaa suuntaa. Sitä kuitenkin oli ja on edelleen tarjolla aivan liian vähän.
– Jos valinta on pakotettu, motivaatio ei tahdo riittää tutkinnon loppuun suorittamiseen. Opintojen keskeyttäminen voi toisaalta olla hyvästäkin, sillä parhaassa tapauksessa se johtaa uuteen yritykseen ja itselle paremmin sopivaan valintaan.
Väitös: Helena Taskinen: Urasiirtymä keski-iässä – Koulutushakupäätöksen ja lähihoitaja-ammatinvalinnan merkitys ja rakentuminen keski-ikäisten lähihoitajakoulutukseen hakeneiden tarinoissa. Jyväskylän yliopisto 2024
Suorat lainaukset otettu tutkimuksen haastatteluaineistosta.
Säästöpäätös vailla järjen häivää
– Enpä muista hullumpaa suunnitelmaa ennen kuulleeni, sanoo lehtori Helena Taskinen, kun puheeksi tulee hallituksen päätös leikata 120 miljoonaa ammatillisesta koulutuksesta.
Leikkaus on tarkoitus kohdentaa opiskelijoihin, joilla on jo valmiiksi toisen asteen tai sitä korkeampi tutkinto.
Ammattiopisto Gradian lähihoitajaopiskelijoista kolmannes on yhteishaun kautta taloon tulleita nuoria. Loput ovat aikuisia, joilla on usein jo jokin tutkinto taustalla.
– He ovat joko työttömiä tai työttömyysuhan alaisia tai niitä, jotka haluavat vaihtaa merkitykselliseksi kokemaansa työhön. Leikkauksen jälkeen on olemassa riski, että osa tästä ryhmästä katoaa, Taskinen toteaa.
Hänellä on suora kosketus säästöjen seurauksiin sekä opettajantyönsä että väitöstutkimuksensa kautta.
– Yksikään tutkimukseni keski-ikäisistä lähihoitajaopiskelijoista ei luultavasti olisi aloittanut opintoja ensi vuoden alussa voimaan tulevilla uusilla ehdoilla. Kaikilla oli alla jokin aikaisemmin suoritettu tutkinto.
Hulluinta säätöpäätöksessä on se, että tulevaisuudessa uhkaava valtava lähihoitajapula on taatusti ministerienkin tiedossa. Sekin tiedetään, että suuri osa lähihoitajiksi valmistuvista on uudelleenkouluttautujia, joilla on jo plakkarissaan yksi tutkinto.
Hallituksen säästötempaus ällistyttää myös periaatteellisesti. Edellinen hallitushan nimenomaan sitoutui jatkuvaan kouluttautumiseen.
– Mikä ihme maailmassa yhtäkkiä muuttui, kun nykyinen hallitus toimii juuri päinvastoin, Taskinen kysyy.
Tosiasiat eivät ole muuttuneet. Työurat ovat nykyään mosaiikkia, eivät tasaisia kiitoratoja koulusta töihin ja eläkkeelle. Leikkauspäätös onkin Taskisen mielestä käsittämätön sekä koko elämän kestävän kouluttautumisen että hoitoalan nykyisen ja tulevan työvoimapulan kannalta.
– Muutos voi romauttaa sote-alan työtilanteen. Leikkaukset myös estävät urasiirtymiä, jotka lisäävät työn tuottavuutta yhteiskunnan kannalta, ja hyvinvointia ja onnellisuutta yksilön kannalta.
Lue myös:
Perustason ensihoitajaopiskelija Tuomas Junnila: ”Ensihoitaja joutuu varautumaan kaikennäköiseen”
