Vantaalainen Jenni Vihunen valmistui lähihoitajaksi kaksikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen hän on toiminut ohjaajana parillekymmenelle lähihoitajaopiskelijalle, kun he tulevat oppimisjaksolle työpaikalle.
– Ei voisi olla tärkeämpää työtä kuin jättää muisto upeasta kokemuksesta, joka kanta läpi elämän! Tuntuu hyvältä herätellä opiskelijan innostusta alalle ja nähdä se ammatillinen kasvu, joka työssäoppimisjakson aikana tapahtuu.
Erityisesti ohjaajan mieleen jäävät sellaiset huippuhetket, kun joku ensin vaikealta tuntunut asia alkaa sujua tai kun opiskelija osaa itsenäisesti ratkaista työssä eteen tulevan vaikean tilanteen.
– Sekin tuntuu hyvältä, jos opiskelija osallistuu aktiivisesti kokouksessa keskusteluun, uskaltaa esittää omia mielipiteitään ja osallistuu kehittämiseen. Opiskelijoiden kehuminen on lempiaiheeni, se ei ole ollenkaan vaikeaa.
Lähihoitajaopinnoissa moni asia on muuttunut viime vuosina, eivätkä työssäoppimisjaksot, joita joskus kutsuttiin työharjoitteluksi, ole nekään enää samanlaisia. Ohjaaja on aina ollut opiskelijalle tärkeä ja nyt, kun oppiminen on yhä enemmän siirtynyt työpaikoille, ohjaajan rooli on entisestään kasvanut.
– Muistan itsekin, mikä merkitys ohjaajilla on ollut omana opiskeluaikanani ja miten he ovat vaikuttaneet valintoihini, sanoo Jenni.
Omiin työharjoittelujaksoihin mahtuu hyviä ja huonoja muistoja.
– Mieleeni on jäänyt eräs ohjaaja, joka sanoi minulle, että ”jos en minä osaa opettaa hyvin ja sinusta ei tulekaan hoitoalalle hyvää tyyppiä, niin on tosi kurjaa, jos sinä osut hoitamaan minua vanhana.” Se oli hyvin sanottu.
Sairaalassa tehdystä työharjoittelusta mieleen jäi ohjaajan tokaisu, että potilaiden luo ei tarvitse jäädä notkumaan.
Sairaalassa tehdystä työharjoittelusta mieleen jäi ohjaajan tokaisu, että potilaiden luo ei tarvitse jäädä notkumaan.
– Sillä osastolla kahvihuoneessa istuminen tuntui olevan hoitotyötä tärkeämpää. Minulle on luontaista mennä ihmisten pariin. Tuntui oudolta, että opiskelijaa oikein ohjattiin passiivisuuteen, vaikka taisin olla kyllä hieman suulas opiskelija, naurahtaa Jenni.
Työtä päihdeongelmaisten kanssa ei saa säikähtää
Vihusen työpaikka Koisorannan palvelukeskus ei ole se tavallisin talo, jonne opiskelijat hakeutuvat työssäoppimisjaksolle.
– Teen kolmivuorotyötä Koisorannan palvelukeskuksessa. Se on ympäri vuorokauden auki oleva paikka täysi-ikäisille, päihdeongelmaisille ja asunnottomille, jotka tarvitsevat tilapäistä majoitusta.
Asumispäivystyksessä on kaksikymmentä paikkaa. Ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä. Välillä on hektistä ja täyttä, toisinaan rauhallista. Asiakaskunta on kirjava.
– Meille voi tulla päihtyneenä, mutta alkoholia tai aineita ei saa tuoda mukanaan, eikä käyttää sisällä. Enemmistö asiakkaista on miehiä. Asiakkaat ohjautuvat meille yhteistyökumppaneiden kautta tai itsenäisesti kadulta. Maahanmuuttajat ja paperittomat näkyvät jonkin verran. Mielenterveysongelmia ja sekakäyttäjiä on paljon. Jos olet luottotiedoton päihteidenkäyttäjä, asunnon saamiseen on tosi huonot mahdollisuudet.
Asumispäivystyksessä kartoitetaan tulijan tilanne ja hänet ohjataan eteenpäin, esimerkiksi päihdevieroitukseen, sosiaalityöntekijän luo tai psykiatristen palvelujen piiriin.
Työn luonteen takia työssäoppijoiltakin odotetaan vähän enemmän.
– Ei se ole tietenkään mikään edellytys, mutta päihdepuolella työskentelevälle antaa tiettyä näkökulmaa, jos itsellä on jonkinlaista kokemusta päihteitä käyttävistä ihmisistä. Olisi hyvä, jos opiskelijalla olisi meille tullessaan jo hiukan ikää ja opintoja takana.
Jenni juttelee opiskelijoiden kanssa aina jakson alussa, mitä hän tietää päihteistä ja alamaailman kulttuureista. Turvallisuuskäytännöt ja työssä eteen tulevat vaaratilanteet käydään aina läpi.
– En missään tapauksessa halua, että kukaan säikähtää ja lähtee sen takia kokonaan alalta.
Keinoja lähihoitajaopiskelijan jaksamiseen
Jenni Vihunen sanoo, että opiskelijalla on lupa olla opiskelija. Hän saa kysyä, epäröidä ja epäonnistuakin.
– Arvostan uteliaisuutta. Motivaatio alalle pitää olla. Minusta on tärkeää opettaa opiskelijalle, että kaikkea ei tarvitse tietää, mutta on tiedettävä, mistä sen tiedon saa haettua.
Avoin vuorovaikutus ohjaajan ja opiskelijan välillä on tärkeää.
– Paljon pitää jutella. Puhun eettisistä asioista, asiakkaiden kunnioittamisesta ja luottamuksen syntymisestä, siitä että asiakkaat kohdataan aidosti ja omana itsenään. On tärkeää, että opiskelija tietää kaupungin käytännöt, alan säädökset ja lakipykälät.
Jenni toivoo, että hoitoalalle tuleva saisi harjoittelun aikana myös keinoja jaksamiseen.
– Jokaisen pitäisi miettiä omia voimavarojaan ja keksiä, kuinka saa purettua henkisen ja fyysisen stressin. Joskus pohdin opiskelijan kanssa yhdessä valmiita keinoja nollata ja jättää työt töihin, sillä muuten ei jaksa. Itsensä kehittäminen aika ajoin pitää mielen virkeänä. Kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet lisäkouluttautumiseen niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita.
Koko työyhteisö mukana opiskelijan perehdyttämisessä
Vaikka työyhteisöstä nimetään opiskelijalle yksi ohjaaja, on opiskelijan perehdyttäminen ammattiin ja työelämään kaikkien asia.
– Meillä kaikilla on vastuu siitä, että opiskelija saa tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelijalla pitää olla tervetullut olo, että hän pystyy keskittymään ja uskaltamaan. Hyvä, iloinen fiilis kannustaa kysymään mitä vain, sanoo Jenni.
– Minusta on tärkeää, että opiskelija tuntee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, ja kokee olevansa osa työyhteisöä. Ohjaaja on matkan varrella tukena ja tarvittaessa ohjaa oikeaan suuntaan.
Opiskelijat ovat tulevia työkavereita. Vihunen naurahtaakin, että parhaat opiskelijat yleensä rekrytoidaan nopeasti vakituiseen työhön tai ainakin keikkailemaan.
– Ohjaaminen tuo tietenkin omaan työhön haasteita, mutta enemmän siinä on positiivisia puolia. On mielenkiintoista seurata, kuinka ihminen kehittyy ja kuinka nopeasti opiskelijat omaksuvat uusia asioita. Ohjaajana olen onnistunut, jos opiskelijassa syttyy halu jäädä alalle ja hänestä tulee vastuunsa kantava, ihmisiä aidosti kunnioittava hoitaja.
Vinkkejä lähihoitajaopiskelijoiden ohjaajille
- Käy opiskelijan kanssa työssäoppimisjakson alussa tavoitteet läpi. Mitä hän toivoo ja odottaa, mitä taitoja hän haluaa oppia ja mitä arvosanaa tavoittelee? Miettikää yhdessä, kuinka tavoitteisiin päästään. Muista, että ihmisillä on erilaisia tapoja oppia.
- Ole yhteydessä opettajaan. Tavatkaa kasvotusten, mikäli suinkin mahdollista. Pyydä häntä käymään työpaikalla. Ikävistäkin asioista puhuminen on helpompaa, kun koulun ja työpaikan yhteistyö on mutkatonta ja tiivistä.
- Opiskelijan ohjaaminen vie aikaa. Keskustele esimiehesi kanssa ja varmista, että sinulla on mahdollisuus irrottautua välillä perustyöstäsi ohjaamaan.
- Keskustele paljon opiskelijan kanssa. Varmista, että hän tietää työyhteisön arkiset käytännöt, kuten työajan alkamisen ja loppumisen, tauot, poissaoloilmoitukset tai muut ohjeet. Puhukaa ammatillisesta roolista, lainsäädännöstä, lääkehoidosta, hoitotyön arvoista ja eettisistä kysymyksistä. Anna palautetta ja ota sitä vastaan myös itse.
- Ohjaa, älä määräile. Pidä tuntosarvet ylhäällä. Kysy, miltä tuntuu. Muista, että opiskelija vasta opettelee ja moni tilanne on hänelle uusi. Anna opiskelijan kokeilla siipiään.
- Suunnittele näyttöviikko hyvin yhdessä opiskelijan kanssa. Ennakoi omat työvuorosi ja hetket, jolloin opiskelija näyttötehtävänsä tekee. Kannusta ja rohkaise.
- Iloitse opiskelijastasi! Hän näkee työyhteisön tuorein silmin ja tuo työpaikallesi uusimman tiedon.
