Miksi saan suurempaa lomapalkkaa kuin työkaverini, vaikka teemme samaa työtä?
Vuosilomapalkan määräytymiseen vaikuttaa palkkausmuoto. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen (SOSTES) on kirjattu kolme eri laskentatapaa, joiden mukaan loma-ajan palkka voidaan laskea:
- Kuukausipalkkaiselle työntekijälle loma-ajan palkka lasketaan kuukausipalkasta. Tämän lisäksi lasketaan loma-ajan lisä, jos työntekijälle on kertynyt työaikakorvauksia.
- Prosenttiperustaista laskentaa käytetään tilanteissa, joissa työntekijän työaika on muuttunut lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) aikana tai työntekijän palkka maksetaan tuntipalkkana ja hän kuuluu 35 tunnin ansaintasäännön piiriin.
- Vuosiloma määräytyy keskipäiväpalkan perusteella silloin, kun työntekijän palkka maksetaan tuntipalkkana ja työsopimuksen mukainen työaika on vähintään 14 päivää jokaisena lomanmääräytymisvuoden kalenterikuukautena.
Nämä eri laskentatavat sekä työsuhteen kesto ja ansaittu palkka vaikuttavat kaikki lomapalkan suuruuteen, ja siksi se voi vaihdella samaa työtä työntekijöiden kesken. On hyvä myös muistaa, että lomapalkan laskemisesta on sovittu eri tavoin eri työehtosopimuksissa. Kannattaa tarkistaa, mitä työehtosopimusta työpaikalla noudatetaan ja mitä lomapalkan määräytymisestä on sovittu.
Milloin lomapalkka maksetaan?
Vuosilomalain mukaan loma-ajan palkka on maksettava työntekijälle ennen loman alkamista. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanmukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Työehtosopimuksessa tai paikallisesti voidaan kuitenkin sopia, että lomapalkka maksetaan normaalin palkanmaksun yhteydessä. SOSTESin mukaan työntekijällä on oikeus pyytää lomapalkan maksua ennen vuosiloman alkamista. Pyyntö on tehtävä vähintään kuukautta ennen loman alkamista.
Kysymyksiin vastasi SuPerin sopimusasiantuntija Virve Aho.
Vuosilomapalkan laskeminen tuottaa päänvaivaa
Työntekijällä on oikeus saada palkkaa myös vuosiloman aikana. Tavallisesti palkka on yhtä suuri kuin työssä ollessa. Lomapalkan laskeminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista, sillä sen määräytymiseen vaikuttaa niin moni asia.
Työnantajan on lomapalkan maksun yhteydessä annettava palkkalaskelma, josta käy ilmi lomapalkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Lomapalkka voi perustua kuukausipalkkaan, keskipäiväpalkkaan tai se voidaan laskea prosenttiperusteisesti vuosipalkasta.
Tilanne on kaikkein selkein säännöllistä työaikaa tekevillä, kuukausipalkkaa saavilla työntekijöillä. Heille maksetaan loman ajalta samaa palkkaa kuin työssä ollessa. Loma-ajan palkassa on kuitenkin huomioitava palkan päälle maksettavat säännölliset lisät, kuten ilta-, yö- ja viikonloppulisät.
Työehtosopimuksessa on voitu sopia toisin
Jos säännöllinen työaika on muuttunut lomanansaintavuoden aikana osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön tai toisinpäin, lomapalkka maksetaan prosenttiperustaisesti. Lomapalkka on prosenttiperustainen myös silloin, kun tuntityötä tekevän työntekijän säännöllinen työaika on yli 35 tuntia kuukaudessa.
Prosenttiluvun suuruuteen vaikuttaa työsuhteen kesto: jos työsuhde on kestänyt alle vuoden, lomapalkka on tavallisesti yhdeksän prosenttia lomanansaintavuoden palkasta. Yli vuoden mittaisissa työsuhteissa korvaus on 11,5 prosenttia.
Lomapalkka maksetaan keskipäiväpalkan perusteella silloin, kun työntekijä on tehnyt tuntipalkalla töitä vähintään 14 päivänä kuukaudessa. Keskipäivän palkan laskemiseen on vuosilomalaissa määritelty kaava.
Lomapalkan laskemista mutkistaa vielä se, että laskutavasta ja yksityiskohdista on voitu sopia eri tavoin eri työehtosopimuksissa. Jos lomapalkan tarkistaminen tuottaa päänvaivaa, apua voi pyytää esimerkiksi omalta luottamusmieheltä.
Lomanansaintavuosi
- Lomapalkan kertyminen mutta myös lomat lasketaan lomanansaintavuoden aikana eli 1.4.–31.3. välisenä aikana.
- Tuona aikana kertyneet lomat voidaan pitää pääsääntöisesti lomakaudella 2.5.–30.9.
- Lomapäiviä kertyy, jos työntekijällä on kalenterikuukauden aikana vähintään 14 työpäivää tai hän tekee vähintään 35 työtuntia.
- Vuosilomalain mukaan lomapäiviä kertyy kuukauden aikana 2 päivää, jos työsuhde on kestänyt alle vuoden, ja 2,5 päivää, jos työsuhde on kestänyt yli vuoden. 5 päiväisessä lomalaskennassa loman kertyminen poikkeaa tästä hieman.