Suora kysymys: Miten sovin työnantajan kanssa työnteosta osatyökyvyttömyyseläkkeellä?

Sote-alalla on yhä enemmän työntekijöitä, jotka tarvitsevat tukea työssä jaksamiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen. Yksin ei tarvitse sinnitellä vaan apua saa ja kannattaa hakea. Osatyökyvyttömyyseläke voi olla yksi vaihtoehto.

Apua työssä jaksamiseen saa ja kannattaa pyytää. Kuva: Mostphotos

Minulle on myönnetty osatyökyvyttömyyseläke. Mitä minun on sovittava työnantajan kanssa?

Osatyökyvyttömyyseläkkeen voi saada, jos työkyky on osittain heikentynyt esimerkiksi sairauden tai vamman takia. Se voidaan myöntää toistaiseksi jatkuvana tai määräaikaisena. Määräaikaista osatyökyvyttömyyseläkettä kutsutaan osakuntoutustueksi.

Kun saat päätöksen osatyökyvyttömyyseläkkeestä tai osakuntoutustuesta, keskustele työnantajasi kanssa työajan jakamisesta. Osa-aikaisen työn voi järjestää monella tavalla, esimerkiksi voit tehdä lyhyempiä työpäiviä tai lyhyempää työviikkoa. Päätöstä tehdessä on mietittävä yhdessä hoitavan lääkärin kanssa, mikä vaihtoehto tukee parhaiten sinun jaksamistasi ja työkykyäsi. Pyydä keskusteluun mukaan oma luottamusmiehesi ja tarkista ammattiliitosta kaikki avoimeksi jäävät kysymykset ennen lopullista sopimista. Tee sopimus työnantajan kanssa kirjallisena.

Mainos

Muista huomioida ansaintaraja. Se kertoo, kuinka paljon voit tienata ilman että tulot vaikuttavat eläkkeeseen. Eläkeyhtiö määrittelee ansaintarajan aikaisempien tulojesi perusteella, eikä sitä voi muuttaa. Ansaintaraja on vähintään 976,59 euroa kuukaudessa. Ansaintarajaan sisältyvät kaikki palkanosat ja -lisät, joten kannattaa yhdessä työpaikan palkanlaskennan kanssa arvioida, minkä verran voit tehdä esimerkiksi ilta- tai viikonloppuvuoroja tai arkipyhiä. Ota huomioon, että ansaintaraja ei yleensä mahdollista ylityön tekemistä.

Jos oma tilanne tai mieli muuttuu, kannattaa muistaa, että myönnettyä eläkettä ei ole pakko ottaa vastaan. Sen voi halutessaan myös jättää lepäämään. Eläkkeeseen liittyvissä käytännön kysymyksissä kannattaa ottaa yhteyttä omaan eläkevakuuttajaan. Ammattiliitto ei ole eläkeasioiden asiantuntija.

Miten loma kertyy osatyökyvyttömyyseläkkeellä?

Vuosiloma on yhtä pitkä kuin kokoaikaisella työntekijällä ja se kertyy samoilla ehdoilla riippumatta siitä, teetkö työtä osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti.

Mainos

Vuosilomapäivät joko kertyvät täysimääräisesti tai niitä ei kerry lainkaan. Esimerkiksi kunnissa ja hyvinvointialueilla lomaa kertyy kaikilta niiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana työntekijä työskentelee vähintään 35 työtuntia tai 14 työpäivänä.

Siihen, kuinka paljon lomaa kertyy, voi vaikuttaa työsuhteen kesto ja työkokemus. Tarkat lomanmääräytymisen perusteet kannattaa tarkistaa omasta työehtosopimuksesta tai luottamusmieheltä.

Kysymyksiin vastasi SuPerin sopimusasiantuntija Anne Villman.

Vähäistäkin työkykyä kannattaa vaalia

Osatyökyvyttömyyseläke tai osakuntoutustuki voivat kuulostaa pelottavalta, varsinkin mitä nuoremmasta työntekijästä on kyse. Anne Villmanin mukaan se on kuitenkin yksi vaihtoehto silloin kun työkykyä ja -intoa on jäljellä mutta kokopäiväinen työ ei syystä tai toisesta onnistu.

– Kuka tahansa meistä voi sairastua vakavasti ja toipuminen viedä aikaa. Nuorilla masennus ja uupuminen ovat yleisiä, ikääntyvillä on puolestaan enemmän tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Mainos

Työkyky voi alentua pysyvästi tai määräaikaisesti. Rajoitteista huolimatta moni haluaa pysyä mukana työelämässä. Se, että yhä useampi tarvitsee tukea työssä jaksamiseen, pitäisi Villmanin mukaan huomioida myös työpaikoilla.

– Pahinta on, jos työntekijä sinnittelee töissä mutta kotiin tullessaan rojahtaa sohvalle eikä jaksa vapaa-aikana tehdä muuta kuin levätä työn rasituksista.

Käytännön toimiin tulisi ryhtyä työpaikalla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Keskustelu kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä työterveyshuoltoon, jossa eri vaihtoehtoja voidaan puntaroida ja arvioida myös mahdollisuutta osatyökyvyttömyyseläkkeeseen.


Pelisäännöt selviksi

Eri syistä osa-aikaista työtä tekevien määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikista työntekijöistä noin joka viides tekee tällä hetkellä työtä osa-aikaisena. Sote-alallakin työyksikössä voi olla samaan aikaan useampi osatyökykyinen, mikä voi aiheuttaa käytännön ongelmia esimerkiksi työvuorosuunnitteluun.

– Jos työpaikalla on esimerkiksi kaksi 80-prosenttista työaikaa tekevää, heiltä jää tehtäväksi 40-prosenttia työajasta. Miten se jaetaan tasapuolisesti, jos loput tekevät täyttä työaikaa, Villman havainnollistaa.

Osa-aikaeläkkeen ansaintarajat voivat niin ikään aiheuttaa ristiriitoja, jos asia ei ole selvä kaikille työntekijöille.

– Osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleva ei voi jäädä ylitöihin, koska ylityökorvaus saattaisi ylittää ansaintarajan ja eläkkeen maksu keskeytettäisiin. Jos tätä ei tiedetä, työntekijöiden kesken voi tulla skismaa, koska painetta ylitöiden tekemiseen on monessa työpaikassa.

Osa-aikaiseen työhön on monta syytä

  • Kokopäiväistä työtä ei ole tarjolla. Työntekijällä saattaa olla mahdollisuus soviteltuun päivärahaan.
  • Opiskelu. Osa-aikatyö voi olla keino rahoittaa opiskelua ja elämistä opintojen aikana.
  • Lastenhoito. Pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus saada osittaista hoitovapaata osa-aikaiseen työskentelyyn.
  • Oma valinta. Joillekin osa-aikatyö voi olla vaihtoehto, jotta omille harrastuksille tai muille elämässä tärkeille asioille jää enemmän aikaa.
  • Alentunut työkyky. Osatyökyvyttömyyseläke ja osakuntoutustuki voivat mahdollistaa työssä jatkamisen.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Suora kysymys: Voinko irtisanoutua työstäni, vaikka olen perhevapaalla?

Lopputilin tarkastaminen kannatti: Lähihoitajan palkoista puuttui yli 5 000 euroa

Vuosien odotus palkittiin: Hoitajat saavat korvauksia palkattomaksi muutetusta ruokatauosta