Liisa kertoo työskennelleensä lähihoitajana samassa vanhusten palvelutalossa lähes vuosikymmenen. Työ oli ollut pitkään mielekästä, mutta omistajan vaihtumisen myötä ilmapiiri ja työn tekemisen tavat olivat muuttuneet. Erityisen raskaana työntekijät pitivät välivuoroa, pitkää päivävuoroa, jossa aamun ensimmäiset ja illan viimeiset tunnit tehtiin yksin.
– Asukkaat jouduttiin auttamaan illalla vuoteeseen todella aikaisin, koska siihen tarvittiin kaksi työntekijää, Liisa kertoo.
Myös yövuoroissa oli usein kiire. Vastuuvuoroja saatettiin antaa kouluttamattomille työntekijöille. Tehtäviin kuului paljon välillistä työtä.
– Talvella teimme lumitöitä. Kerran esimies toi säkin hiekkaa, että levittäkää tuosta. Kun taksi tuli hakemaan asukkaita fysioterapiaan, jouduttiin ensin auraamaan tie, että pyörätuoli saatiin kulkemaan.
Kirjauksia ruutuvihkoon
Ei ollut kyse siitä, etteivätkö työntekijät olisi yrittäneet puuttua epäkohtiin.
– Palavereita pidettiin, ja kyllä siellä sellaista lupausta oli, että katsotaan ensi syksynä, ja kun tuli syksy, niin katsotaan ensi keväänä. Asiat siirtyivät aina vain eteenpäin.
Työnantajan puheet toiminnan modernisoinnista jäivät puheiksi. Potilastietojärjestelmää ei ollut vaan kirjaamiset tehtiin edelleen käsin paperiseen vihkoon.
Toinen työntekijä teki aluehallintovirastoon ilmoituksen työpaikan ongelmista.
– Satuin olemaan töissä, kun tarkastajat tulivat työpaikalle. He haastattelivat minua ja sanoivat heti aluksi, että valehteleminen on rikos. Enhän minä sellaista kontolleni ota.
Välittömästi haastattelun jälkeen esihenkilö kysyi Liisalta, mitä hän oli kertonut.
– Sanoin, että en valehdellut.
Liisan mukaan työnantaja oli siihen kuitenkin yllyttänyt.
– Hän sanoi minulle etukäteen, että mieti kaksi kertaa, mitä vastaat heille.
Tarkastuskäynnillä kävi ilmi, että hoitokodin henkilöstömitoitus oli pienempi kuin kuntayhtymän kanssa solmitussa sopimuksessa. Lakisääteistä henkilöstömitoitusta ei vielä tuolloin ollut.
Avin tarkastus ei korjannut tilannetta. Ilmapiiri vain kiristyi. Ilmoituksen tehneen hoitajan työsuhde purettiin koeajalla.
Pomo näpäytti
Lopilta helmikuussa 2018 Liisan mitta täyttyi. Hän sain työvuorolistan, joka oli täynnä raskasta välivuoroa. Se oli Liisan mukaan mahdoton toteuttaa. Hän yritti puhua asiasta esihenkilön kanssa. Turhaan.
Liisa otti yhteyttä SuPeriin. Ammattiliiton kehotuksesta hän teki vielä toisen soiton, kuntayhtymään, joka oli palvelutalon suurin asiakas. Kuntayhtymästä tehtiin palvelutaloon ennalta ilmoitettu tarkastuskäynti.
Pian tarkastuskäynnin jälkeen työnantaja antoi Liisalle kirjallisen varoituksen lojaliteetin rikkomisesta ja työilmapiirin myrkyttämisestä. Häneltä otettiin pois tiimivastaavan tehtävä, josta maksettiin kuukausittain 200 euron korvaus.
– Se oli sellaista vallankäyttöä.
Sivuun katsominen houkuttaa
Liisan kokemukset ovat rajuja mutta eivät tavattomia. Sote-alalla toiminnan asianmukaisuuden valvontaa on vieritetty yhä enemmän työnantajan omalle vastuulle. Jos mitoitus sakkaa tai toiminnassa on muita puutteita, lähihoitajalla on edessään isoja eettisiä pohdintoja.
– Ammattilainen ei voi hyväksyä, että mitoitus on jatkuvasti liian alhainen tai jokin muu asia on pielessä asiakkaan saamassa palvelussa. Jos asioita ei nosta esiin, se tarkoittaa, että hiljaa hyväksyy epäasiallisen toiminnan, sanoo SuPerin ammatillisen edunvalvonnan asiantuntija Elina Kiuru.
Se, mihin asioihin ja miten tulisi puuttua, on monelle epäselvää. Moni pelkää lisäksi työnantajan reaktiota ja hankalan työntekijän mainetta. Eikä turhaan.
– Epäkohdasta ilmoittamisesta seuraa työntekijälle usein joitain ikävää. Työnantaja voi rangaista antamalla hankalia työvuoroja tai perua viikonloppuvapaita. ”Epäkohtailmoitus” on sananakin jo niin raskas, vaikka tavoitteena on, että asioista puhuttaisiin avoimemmin ja ketään syyllistämättä.
SuPeriin tulee Kiurun mukaan yhä useammin yhteydenottoja, joissa toivotaan, että työpaikan ongelmista voisi ilmoittaa nimettömänä. Nyt se on mahdollista. Aluehallintovirastot ottivat kesän alussa käyttöönsä epäkohtailmoitusten tekoon sähköisen lomakkeen, jonka voi täyttää anonyymisti.
– Mutta kuka silloin antaa viranomaisille lisätietoja, Kiuru kysyy.
Ennen yhteydenottoa viranomaisiin epäkohdat tulee joka tapauksessa ottaa puheeksi työpaikalla työnantajan kanssa, eikä sitä voi tehdä nimettömästi.
– Riittävä henkilöstön määrä on aina työnantajan vastuulla, jolloin työnantajalle ilmoittaminen on ensisijaista. Se on myös ainoa taho, joka pystyy korjaamaan epäkohdat pikimmin. Kaikki muut keinot ovat hitaita ja ongelmat ehtivät paisua.
Valvova viranomainen voi puuttua epäkohtiin vasta kun niistä on riittävästi näyttöä ja ongelmat ovat riittävän suuria.
Asiakkaiden tähden
Hoitokodissa työntekijät vaihtuivat tiuhaan, mutta Liisa sinnitteli.
– Epäasiallisia kommentteja tuli paljon, että me vain valitamme ja että teemme itse työstä raskaan. Minulle sanottiin, että olen niin vanha ja väsyn siksi.
Palavereissa hoivakodin toimitusjohtaja saattoi huutaa ja kiroilla työntekijöille.
Liisa ei osaa sanoa, ymmärsivätkö palvelutalon asukkaat, muistisairaat vanhukset, mitä heidän ympärillään tapahtui.
– Muistisairaiden keskuudessa pitäisi toimia rauhallisesti. Sanotaan, että kiire välittyy käsien kautta, ja ainakin välillä oli sellainen olo, että jotkut saattoivat olla vähän levottomampia tai vastustelevampia.
Asiakkaat olivat syy, joka sai Liisan jatkamaan työssään. Hän toivoi pitkään, että voisi tehdä työnantajansa kanssa sovinnon. Työnantaja ei ollut halukas neuvottelemaan asiasta edes ammattiliiton kanssa. Kiista ratkaistiin lopulta oikeudessa.
Käräjäoikeuden mukaan työnantajalla ei ollut perusteltua syytä antaa Liisalle varoitusta eikä ottaa pois tiimivastaavan tehtävää. Liisa oli toiminut päinvastoin ammatillisesti ottaessaan työolojen epäkohdat puheeksi ensin työnantajan kanssa ja sen jälkeen olemalla yhteydessä ammattiliittoon ja työsuojelun valvonnasta vastaaviin tahoihin.
Asian käsittelyä jatkettiin hovioikeudessa. Lopputulos pysyi ennallaan: työnantaja tuomittiin syrjinnästä ja määrättiin maksamaan Liisalle korvauksia yhteensä noin 11 000 euroa.
Elämä jatkuu
Hovioikeuden tuomio tuli alkukesästä, yli kuusi vuotta sen jälkeen kun Liisa ensimmäisen kerran oli ottanut yhteyttä SuPeriin. Liisa kertoo, että oikeudenkäynnistä tietää vain pieni lähipiiri. Hän ei ole puhunut asiasta nykyiselle työnantajalleen eikä työkavereilleen. Pienellä paikkakunnalla ei voi tietää miten päin puheet kääntyvät.
Osan työnantajan maksamista korvauksista Liisa antoi lähetystyöhön.
– Päätin jo aikaa sitten, että maksan kymmenykset.
Uudessa työpaikassa työntekijöitä on riittävästi jokaisessa vuorossa. Entisen työpaikan toiminta on päättynyt. Tuomittu esihenkilö jatkaa samoissa tehtävissä toisaalla.
Liisan nimi on muutettu.
Lue myös:
Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?
Hoitajalla on vaitiolovelvollisuus ja ilmoitusvelvollisuus, mutta milloin niitä on noudatettava?
Hei vakalainen, muistathan ilmoitusvelvollisuutesi? Se on koko varhaiskasvatuksen parhaaksi
