Suunnitelmallisuutta, apukäsiä ja roskien lakaisemista mattojen alle – lähihoitajan työn ja perheen yhteensovittaminen vaatii luovia ratkaisuja

Työn ja perhe-elämän sujuva yhdistäminen parantaa hyvinvointia sekä kotona että työssä. Omasta ajasta ei kannata tinkiä ensimmäisenä, sillä vanhemman hyvinvointi heijastuu koko perheeseen. Lähihoitajat Sari, Piia ja Elisa antavat omat vertaisvinkkinsä arjen tahkoamiseen.

Juukalaiselle Piia Tiaiselle suurin haaste työn ja perheen yhdistämisessä on riittämättömyyden tunne ja olo, että pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kuva: Jesse Karjalainen

Teksti Mari Frisk

Arjen pyörittäminen vaatii tukiverkkoja ja suunnittelua

Sari Jokela, 47, Turku

Työ: Lähihoitajana vanhuspalveluissa.
Perhe: Puoliso ja kolme lasta, joista nuorin on 10-vuotias.
Harrastukset: sauvakävely, ryhmäliikuntatunnit, SuPerin ammattiosastotoiminta

Olen työskennellyt Turussa vanhuspalveluissa yli 20 vuotta. Teen kolmivuorotyötä. Mieheni on Puolustusvoimissa, hän tekee pääosin päivätöitä, mutta käy jonkin verran työmatkoilla.

Perheeseemme kuuluu kolme tytärtä. Heistä nuorin on 10-vuotias ja asuu kotona, kaksi vanhinta ovat jo muuttaneet omilleen.

Mainos

Vuorotyö itsessään on jo haaste! Tykkään työskennellä vanhusten parissa, se on antoisaa, en olisi muuten tehnyt tätä työtä niin pitkään. Työ on ajoittain raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt korona-aikana kollegoja on irtisanoutunut ja uusia on vaikea saada, joten välillä täytyy tehdä tuplavuoroja. Se näkyy kotona väsymyksenä ja heijastuu koko perheeseen.

Puolisoni kanssa jaamme kotityöt. Minä hoidan ruokapuolen, teen valmiiksi isoja määriä kerrallaan. Jääkaapissa on aina ruokaa, jota tytär voi lämmittää tultuaan koulusta kotiin.

10-vuotias alakoululainen on vielä lapsi ja tarvitsee turvallisen aikuisen läsnäoloa ja huolenpitoa kotona. Tyttärelläni on harrastuksia neljänä iltana viikossa, mikä vaatii järjestelyjä kuljetusten suhteen. Perheemme on onnekas, koska meillä on tukiverkot kunnossa. Omilleen muuttaneista isosiskoista on paljon apua, mutta heillä on omat työnsä. Eläkkeellä oleva äitini asuu lähellä ja hän auttaa mielellään oman jaksamisensa mukaan.

Työpaikallani on käytössä autonominen työvuorosuunnittelu. Se on helpottanut arkea ja lisännyt työhyvinvointia. Naisvaltaisella alalla moni työkavereista on samassa elämäntilanteessa, joten ymmärrämme toisiamme. Koen, että työantajani haluaa olla tasapuolinen, ja varmasti joustaisi vielä enemmän, jos sijaisia olisi helpommin saatavilla.

Ystävät, sauvakävely, ryhmäliikuntatunnit, mökkeily ja asuntovaunuilu oman perheen kanssa ovat kuin terapiaa. Olen myös mukana SuPerin ammattiosastotoiminnassa. Perheeni on aina kunnioittanut sitä, että tarvitsen omaa aikaa ja harrastuksia.

Sarin vinkit ruuhkavuosiin

  1. Muista oma aika, älä tingi harrastuksistasi.
  2. Vietä aikaa perheen kanssa, se lataa akkuja.
  3. Suunnittele etukäteen. Tee valmiiksi isoja satseja ruokaa.

 

 

Tuntuu, että minua tarvitaan kotona, kun olen töissä ja päinvastoin

Piia Tiainen, 32, Juuka

Työ: Psykiatrisen kuntoutuksen lähihoitaja.
Perhe: Puoliso ja 10-vuotias lapsi.
Harrastukset: Koira, metsästys, kalastus, kiekkoammunta, pyöräily, SuPerin ammattiosastotoiminta

Työskentelen psykiatrisen kuntoutuksen lähihoitajana Juuassa ja Nurmeksessa. Aiemmin tein kolmivuorotyötä vanhuspalveluissa. Työni on monipuolista, tapaan asiakkaita kahdestaan, vedän ryhmiä, olen mukana työryhmissä sekä toimin muun muassa digimentorina. Lisäksi aloitin tänä syksynä työkykykoordinaattoriopiskelut ammattikorkeakoulussa. Teen myös satunnaisesti keikkaa vanhuspalveluissa.

Olen käytännössä yksinhuoltaja, sillä puolisoni on reissutöissä maanantaista torstaihin. Tyttäreni isä asuu yli 160 kilometrin päässä, ja lapsi tapaa isäänsä noin kolmen viikoin välein.

Suurin haasteeni työn ja perheen yhdistämisessä on riittämättömyyden tunne ja olo, että pitäisi olla molemmissa paikoissa samaan aikaan. Koen, että kun olen töissä, minua tarvittaisiin kotona ja toisinpäin. Työni luonne on sellainen, että en ole työaikaan lapseni tavoitettavissa reaaliajassa, mikä tuntuu kurjalta. Onneksi ongelmat eivät ole kovin suuria – hukassa olevia kenkiä ja sen sellaista, ja pulmat ovat yleensä ratkenneet siinä vaiheessa, kun pääsen soittamaan takaisin.

Koen stressaavaksi lapsen äkilliset sairastumiset, tällöin työpäivä täytyy järjestellä uudelleen. Asiakastapaamiset eivät katoa minnekään, eikä kukaan hoida niitä puolestani. Ne täytyy survoa seuraavalle päivälle johonkin väliin, mikä on haasteellista. Nyt viimeisen vuoden aikana esimerkiksi koronatesteissä käyttämiset ovat olleet juuri tällaisia tilanteita. Niskavillat nousevat pystyyn, kun lapsi ilmoittaa, että kurkku on vähän kipeä…

Päivätyöni lisäksi teen keikkaa ja koen painetta, että pitäisi tehdä enemmänkin, kun on pulaa hoitajista. Toisaalta en raaski jättää lasta yksin iltaisin, kun olen jo päivät töissä.

Meidän perheessämme siivotaan yleensä torstaisin tai perjantaisin, ja koko perhe osallistuu urakkaan. Näin on helpompaa levätä viikonloppuisin. Koko viikon ruoat ostamme yleensä sunnuntaisin.

Teen mahdollisuuksien mukaan etätöitä yhtenä päivänä viikossa. Arvostan sitä, että saan lähettää tytön kouluun ja olla paikalla, kun hän tulee kotiin. Liukuva työaika tuo joustavuutta arkeen, tarpeen vaatiessa voin tehdä pidempiä työpäiviä ja yleensä perjantaisin voin lopettaa jo iltapäivällä. Kalenteroin itse asiakastapaamiseni, raamit tulevat toki työnantajalta.

Tapaan ystäviä lähinnä viikonloppuisin. Yhden hyvän ystävän kanssa autamme toinen toisiamme lastenhoidossa myös arkisin. Jos tulee oikein tiukka paikka, niin äitini kiirehtii paikalle, tosin hänkin asuu yli 150 kilometrin päässä.

Piian vinkit ruuhkavuosiin

  1. Kuuntele äänikirjoja työmatkalla. Aamuisin irrottaudun kotiasioista ja iltaisin työasioista kuuntelemalla autossa äänikirjoja.
  2. Suunnittele ja hoida viikon ruokaostokset kerralla.
  3. Tee joka päivä jotain itsellesi mieluisaa, pienilläkin asioilla on iso merkitys.

 

 

Vanhemmuus yhdistää minua ja pitkäaikaisosaston vanhuksia

Elisa Kilpiäinen, 35, Espoo

Työ: Lähihoitajana vanhusten pitkäaikaisosastoilla yövuoroissa.
Perhe: Puoliso ja kaksi yhteistä lasta, 1- ja 3-vuotiaat, kaksi bonuslasta 10 ja 8.
Harrastukset: Mukana Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat ry:n (SUHUPO) toiminnassa

Valmistuin lähihoitajaksi tänä keväänä oppisopimuksella. Teen yövuoroja vanhusten pitkäaikaisosastolla. Aiemmin työskentelin ravintola-alalla, muun muassa kokkina.

Esikoisemme on kolmevuotias ja toinen lapsemme syntyi viime syksynä. Palasin töihin ja suorittamaan opinnot loppuun, kun vauva oli kolmekuukautinen. Mieheni hoitaa lapsiamme kotona. Joka toinen viikko meillä asustavat myös mieheni alakouluikäiset lapset.

Olen saanut kuulla paljon ihmettelyjä siitä, että palasin töihin vauvan ollessa niin pieni. Tämä ratkaisu sopii meidän perheellemme, mikä on tärkeintä. Mieheni on ravintola-alalla ja hän palaa töihin, kunhan koronatilanne helpottaa.

Mieheni kolme veljeä perheineen asuvat lähellä. Meillä on vastavuoroinen YYA-sopimus, eli autamme toinen toisiamme tarvittaessa. Mieheni sisarellakin on vauva ja olemme paljon tekemisissä, ja myös mieheni äiti on meille tärkeä tuki. Anoppi on ammatiltaan kätilö ja hän oli mukana molempien lastemme synnytyksissä. Minun vanhempani asuvat Pohjanmaalla, ja heitä näemme harvemmin.

Tykkään tehdä yövuoroja, siinä on selkeä rytmi: viisi yötä töissä ja viisi kotona. Kokeilin keväällä kolmivuorotyötä ja siihen oli huomattavasti vaikeampi sopeutua.

Suurin haaste liittyy nukkumiseen, kolmevuotias ymmärtää jo, että minun täytyy levätä, mutta pienempi ei aina. Toisaalta on ihanaa, kun hän tulee joskus samaan aikaan päiväunille ja tissittelemään.

Meillä on kaksikerroksinen koti, nukun yläkerrassa, mies ja lapset puuhaavat alhaalla. En käytä korvatulppia, riittää, että on pimeää. Yövuoroviikonloppuisin mies pakkaa autoon koko neljän lapsen katraan ja menee sukuloimaan, jotta saan nukuttua.

Ruoanlaitto on meille molemmille tärkeää. Mieheni kokkailee arkisin, minä vapaapäivinä. Kotityöt hoitaa se, joka ehtii. Yleensä minä pyykkään, ja pesemistä piisaa etenkin viikonloppuisin. Arjen pelastus on kuivaava pyykkikone!

Työpaikallani kaikki tietävät nykyisin, mikä on lypsykone. Imetän edelleen ja lypsän kuopukselle maitoa. Kun olin viimeisilläni raskaana, niin kaikki työnkaverit muistelivat omaa raskausaikaansa. Juttelen paljon lapsista pitkäaikaisosaston asukkaiden kanssa. Katselen heidän kanssaan valokuvia ja kuuntelen, kun he muistelevat omaa lapsuuttaan ja lapsiaan.

Ravintoalalta tutuksi tulleet kaverit ovat jääneet unohduksiin. Meillä on maailman paras naapuri, jonka kanssa kahvittelemme usein. Esikoisellamme on huulihalkio ja olen aktiivisesti mukana Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat ry:n toiminnassa. Halkioryhmän vanhemmista on tullut minulle läheisiä.

Elisan vinkit ruuhkavuosiin

  1. Kuivaava pyykkikone!
  2. Aina ei tarvitse jaksaa siivota, epäjärjestys on ok.
  3. Nuku aina, kun pystyt. Uni on tärkeää.

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vapautta ja lomamatkoja vai yksinäisyyttä ja rahahuolia? Eläkkeelle jääminen on iso elämänmuutos, johon kannattaa valmistautua ajoissa

Vi säger bara tukisukka – Ruotsia työssään käyttävät lähihoitajat kertovat minkä sanan he opettaisivat ensimmäisenä muille hoitajille

Osaatko auttaa oikein? Autistinen ihminen kertoo asiat toisin